Anisja. Voi minua poloista! Ei se sitä ilman aikojaan sanonut: vaan näköjään jotakin ajatteli. (Menee Nikitan hio.) Mitäs sinä sanoit, että rahat ovat lattiassa, kun eivät ole.
Nikita. (Ei vastaa, vaan itkee.) En mitään pahaa ole häneltä saanut, vaan paljasta hyvää. Ja mitä olenkaan tehnyt!
Anisja. Ole tuossa! Missä rahat ovat?
Nikita. (Vihaisesti.) Mistä minä tiedän. Etsi itse!
Anisja. Kovinpa olet sääliväinen!
Nikita. Sääli minun on häntä, kovin sääli. Kuinka hän itki! O—oh!
Anisja. Senkös nyt kävi sääliksi, ja vielä ketä! Koirana se on sinua kohdellut, vastikään vielä käski pellolle ajamaan. Säälisit ennemmin minua.
Nikita. Mitä sinussa on säälimistä?
Anisja. Kuolee ja rahat piiloittaa…
Nikita. Eikä piiloita…