Anisja. Pankistahan ne niitä antavat, rahoja.
Mitritsh. Eikö mitä. Eihän ne ämmät mitä tajua. Katsohan tänne, niin minä selitän sinulle kaikki. Näetsen nyt. Jos sinulla esimerkiksi on rahaa, ja minulla esimerkiksi, kevään tullen, pelto tyhjänä seisoo eikä ole mitä kylvää; tahikka verorästejä on. Siioin minä, näetsen, tulen luoksesi ja sanon: kuulehan, Akim, anna minulle kymmenen ruplaa; kunhan saan viljan korjatuksi, niin maksan sinulle tuossa Pokrovan aikaan takaisin, ja desjatiinan korjaan hyvitykseksi. Sinä näet esimerkiksi, että minulla on, mistä oikeudessa voit korvausta saada: joko hevonen tahi lehmä, ja sanot: jos annat kaksi tahi kolme ruplaa hyvitystä, niin olkoon. Minä kun olen kovassa kiikissä, niin ei auta mikään. Sanon: hyvä on, ja otan rahat. Syksyllä sitte teen rahaksimuuton, tuon rahat sinulle ja sinä kiskot minulta päälliseksi vielä kolme ruplaa.
Akim. Sehän, näetsen tuota, on niinkuin vääryyden tekoa, kun, näetsen, on Jumalan unhottanut, eikä se, tuota, ole niinkuin pitää.
Mitritsh. Odotahan. Sinnehän sitä heti tullaan. Näetsen nyt: sinä olet tehnyt sillä lailla, olet nylkenyt, näet, minut; ja sitte on Anisjalla esimerkiksi joutilaita rahoja. Hän ei tiedä, minne niitä panna eikä, nainen kun on, miten tallettaa. Tulee sitte hänkin luoksesi ja kysyy eikö hänenkin rahansa voisi hyötyä tuottaa. Mitenkäs, voihan ne, sanot. Ja sinä odotat. Sitte tulen minä taas kesällä, pyydän taas lainaksi kymmenen ruplaa ja tarjoan hyvitystä. Ja sinä älyät, ell’ei nahkani vielä ole nurin käännetty, että vielä saattaa nylkeä,, ja annat Anisjan rahat. Vaan jos minulla taas ei ole murustakaan suuhun panna, niin käsität, näet, ettei ole mitä nylkeä, ja sanot paikalla, että mene, hyvä mies, Jumalan nimessä matkaasi, etsit jonkun toisen, annat taas omat rahasi ja Anisjan rahat, ja senkin nylet puti puhtaaksi. Sitä nyt, näetsen, sanotaan pankiksi. Ja niin se kiertää kiertämistään. Viisas kapine, veikkonen, se vain on.
Akim. (Kiivastuen.) Mutta sehän, tuota, on koiruutta. Moukathan ne, tuota, sillä lailla tekevät, ja sitä kuitenkin syntinä pitävät. Eikä se ole lain mukaista, ei, ei ole lain mukaista, vaan koiruutta. Mitenkäs ne sitte oppineet sillä lailla, tuota…
Mitritsh. Se on heillä, veikkonen, kaikkein mieluisin asia. Näetsen nyt: kuka on tuhma, niinkuin akkaväki, eikä itse kykene rahoja asiaan käyttämään, niin se se viekin pankkiin, ja ne siellä — syökööt perunapiirakasta! — sieppaavat rahat ja niillä kansaa nylkevät. Viisas kapine!
Akim. (Huoahtaen.) No, siinä sen, tuota, näet, että jos on surua rahatta, niin on rahoista kahden verroin. Ja Jumalahan käskee työtä tekemään. Vaan sinä, tuota, panet rahat pankkiin ja maata rötkötät, ja rahat sinua vain maaten elättävät. Koiruutta se on eikä, tuota, lain mukaista.
Mitritsh. Ei lain mukaista? Siitä, veikkonen, ei nykyään välitetä. Ja mitenkä vielä puti puhtaaksi kuoritaankin! Sepäs se juuri on!
Akim. (Huoahtaen.) Niinpä näkyy, että, tuota, aika lähestyy loppuaan. Samoin, näetsen, ne on hyyskätkin kaupungissa, jotka olen nähnyt. Ovatpa ne jo aikamoisia! Niin sileät, niin sileät, näet, ja komeat ja koristellut, kuin ravintola ikään. Eikä miksikään hyväksi, ei ikinä miksikään. Voi, Jumalan ovat ihmiset unhottaneet! Unhottaneet, unhottaneet olemme Jumalan! — Kiitoksia, kultaseni, kylläinen olen ja tyytyväinen. (Nousee pöydästä. Mitritsh kiipee uunille.)
Anisja. (Korjaa astiat ja syö.) Jospa isä edes häntä varottaisi, vaan hävettää sanoakin.