Yhä samat kadut, samat, jopa taajemmat tulet, äänet, samat voihkivat haavottuneet, joita tapasi tiellä, ja samat patterit, rintavarustukset ja saartokaivannot kuin keväälläkin hänen ollessaan Sevastopolissa; mutta kaikki tämä oli jostain syystä nyt vielä synkempää ja sen ohessa valtavampaa; kuulan reikiä on taloissa entistä enemmän, tulia ei näy ikkunoissa juuri ollenkaan paitsi Kushtshinin talossa (sairashuoneessa), naisia ei tapaa ainoatakaan, entistä tuttua huolettomuutta ei näe missään, vaan kaikkialla on raskaan odotuksen ja väsymyksen leima.
Mutta nyt ollaan jo viimeisellä saartokaivannolla, tuolta kuuluu P:n rykmentin sotamiehen huuto kun hän tuntee entisen komppanian päällikkönsä, tuossa seisoo pimeässä muuriin kiinni painautuneena kolmas pataljoona, jonka laukaukset silloin tällöin silmänräpäykseksi valaisevat — kuuluu hillittyä puheensorinaa ja kiväärinkalinaa.
— Missä on rykmentinpäällikkö? — kysyi Kozeljtsov.
— Meriupseerien salalinnotuksessa, teidän jalosukuisuutenne! — vastasi avulias sotamies. — Jos suvaitsette, niin tulen saattamaan.
Kulkien saartokaivannosta toiseen sotamies saattoi Kozeljtsovin pieneen kaivantoon. Siellä istui matruusi polttaen piippua; hänen takanaan näkyi ovi, jonka raosta loisti tuli.
— Saanko mennä?
— Ilmotan heti, — ja matruusi astui ovesta sisään. Kaksi ääntä puheli oven takana.
— Jos Preussi pysyy puolueettomana, — sanoi toinen ääni: — niin silloin Itävaltakin…
— Mitä Itävallasta, — virkkoi toinen, — kun slaavilaiset maat… no, pyydä sisään.
Kozeljtsov ei ollut milloinkaan ollut tässä salalinnotuksessa. Se hämmästytti häntä upeudellaan. Lattia oli parkettia, oven edessä oli varjostin. Sänky oli kummallakin seinällä, nurkassa seisoi suuri kultapukuinen Jumalanäidin kuva, ja sen edessä paloi ruusunpunainen lamppu. Toisessa sängyssä nukkui täysissä pukineissaan meriupseeri, toisessa, pöydän ääressä, jolla oli kaksi avattua viinipulloa, istui keskenään jutellen uusi rykmentinpäällikkö ja eräs ajutantti. Vaikka Kozeljtsov ei suinkaan ollut mikään pelkuri eikä millään tavoin rikkonut hallitusta enempää kuin rykmentinpäällikköäkään vastaan, joutui hän kuitenkin hämilleen tavatessaan äskeisen toverinsa, everstin, niin kopeana tämä nousi kuulemaan hänen asiaansa.