— Senvuoksi väitän vastaan, että tiedän varmaan: muuten on kyllä itara, vaan hevosen antaa, siksi, ettei mitään voita, jos kieltää.
— Eikö voita, kun kaurat täällä maksavat hänelle kahdeksan ruplaa? — sanoi Kraut: — eihän lisähevosen pito tuota voittoa!
— Pyytäkää Kottaraista, Vladimir Semenitsh! — sanoi Vlang, palaten piippu kädessä Krautin luo: — se on mainio hevonen.
— Sekö, jonka selästä te Sorokissa ojaan putositte, Vlanga? — huomautti alikapteeni.
— Elkää te tyhjää puhuko, mitäs sillä on väliä, vaikka ne maksavat kahdeksan ruplaa, — kiisti yhä Djadenko: — kun hänen laskunsa näyttävät kymmenen ja puoli; siinähän se voitto onkin.
— Eikös hänelle sitten saisi jäädä mitään! Antaahan olla, kun te tulette patterin päälliköksi, niin ette anna hevosta edes kaupunkiin.
— Kun minä tulen patterin päälliköksi, pitää minun hevosteni saada neljä mittaa kauroja, hyvä herra, tuloja en haali, elkää pelätkö.
— Kun eletään, niin nähdään — virkkoi alikapteeni: — ja niin tekin teette ja kaikki muutkin, kun pääsevät patterin päälliköksi, — lisäsi hän osottaen Volodjaa.
— Miksi luulette hänenkin tahtovan hyötyä, Friedrich Krestjanitsh? — puhui Tshernovitskij puheeseen, — voihan hänellä olla varoja: miksikäs hän siis koettaisi tuolla tavalla hyötyä?
— En minä ainakaan… suokaa anteeksi, kapteeni, — sanoi Volodja punastuen korvia myöten, minä pidän sellaista halpamaisena.