"Koko Moskova haastelee nykyään vain sodasta. Toinen veljistäni on jo rajan takana, toinen lähenee kaartin mukana rajaa. Rakas keisarimme jättää Pietarin ja aikoo, kuten arvellaan, panna kalliin olemuksensa alttiiksi sodan vaiheille. Suokoon Jumala, että enkeli, jonka Kaikkivaltias Armossaan on meille määrännyt hallitsijaksi, nujertaisi korsikalaisen hirviön, joka uhkaa Europari rauhaa. Puhumattakaan veljistäni on tämä sota jo riistänyt minulta yhden sydämeni läheisimmistä. Tarkoitan nuorta Nikolai Rostovia, joka innostuksissaan ei ole voinut jäädä toimettomaksi, vaan on jättänyt yliopiston astuakseen toimivaan armeijaan. Tunnustan teille, rakas Maria, että vaikka hän onkin niin nuori, on hänen lähtönsä armeijaan tuottanut minulle paljon surua. Tässä nuorukaisessa, josta puhuin teille viime kesänä, on niin paljon jaloutta ja todellista nuoruutta, jota tapaa niin harvoin meidän aikanamme, jolloin miehet kahdenkymmenen vuotiaina ovat ukkoja. Erityisen paljon on hänessä avomielisyyttä ja sydäntä. Hän on niin puhdas ja runollinen, että välimme, niin lyhytaikaiset kun ovatkin olleet, jäävät riemunhetkiksi sydän raukalleni, joka on jo niin paljon kärsinyt. Kerron teille joskus erohetkistämme ja kaikesta, mitä silloin puhuttiin. Vielä eivät ole haavat ummessa. Ah! rakas ystäväiseni, olette onnellinen kun ette tunne näitä polttavia hurman hetkiä, näitä suloisia surun tuskia. Olette onnellinen, sillä viimeksi mainitut ovat tavallisesti voimakkaammat kuin ensin mainitut! Hyvin ymmärrän, että kreivi Nikolai on aivan liian nuori ollakseen minulle muuta kuin ystävä, mutta tämä suloinen ystävyys, nämä niin runolliset, niin puhtaat välit ovat olleet sydämelleni välttämättömät. Mutta jo riittänee tästä. Suuri päivän uutinen, josta haastelee koko Moskova, on vanhan kreivi Besuhovin kuolema ja hänen perunsa. Ajatelkaahan, että ruhtinattaret saivat ainoastaan jotain pientä, ruhtinas Vasili ei mitään, mutta monsieur Pierre peri kaikki, ja on sitäpaitsi tunnustettu lailliseksi pojaksi, ja kreivi Besuhovina on hän nyt Venäjän suurimman omaisuuden haltija. Kerrotaan, että ruhtinas Vasili oli näytellyt sangen likaista osaa tässä jutussa, ja että hän on matkustanut sangen nolona Pietariin.
"Tunnustan teille, että sangen vähän ymmärrän näitä laki- ja testamentti-asioita; mutta sen vain tiedän, että sittenkun tästä nuorukaisesta, jota kaikki yksinkertaisesti olemme kutsuneet vain monsieur Pierreksi, on tullut kreivi Besuhof ja Venäjän suurimman omaisuuden haltija, olen huvikseni tarkannut, miten naima-ikäisten tytärten äidit ja itse tyttäretkin ovat muuttuneet seurustellessaan tämän nuorukaisen kanssa, joka, meidän kesken sanottuna, on aina minusta tuntunut sangen vähäpätöiseltä henkilöltä. Jo parin vuoden ajan ovat kaikki täällä huvitelleet etsimällä minulle sulhasia, joita useimmassa tapauksessa en edes ole tuntenut, ja niinpä nytkin Moskovan 'naimakroniikka' on tehnyt minusta kreivitär Besuhovin. Mutta tiedätte, etten tätä lainkaan halua. Kun on kerran puhe naimiskaupoista, niin mainitsenpa teille, että la tante en general Anna Mihailovna on uskonut minulle salaisuutena, että ollaan hankkeissa naittaa teidät. Eipä ole sulhanen suuren suuri eikä pienen pieni, onhan vain ruhtinas Vasilin poika Anatol, joka tahdotaan ohjata turvalliseen satamaan rikkaan ja ylhäissukuisen neitosen helmoihin, ja vanhempain vaali on langennut teihin. En tiedä, mitä asiasta ajattelette, mutta olen pitänyt velvollisuutenani ilmoittaa teille asiasta etukäteen. Sanotaan, että hän on sangen kaunis, mutta muuten sangen kelvoton henkilö; muuta hänestä en ole saanut tietää.
"Mutta onpa tässä jo lorua kerrakseen. Lopetan jo toisen arkin, ja äiti on lähettänyt minua kutsumaan, sillä lähdemme päivällisille Apraksinien luo. Lukekaa tämä mystillinen kirja, jonka tämän kirjeen mukana lähetän; täällä on sillä ollut valtava menestys. Vaikka siinä onkin kohtia, joita heikko ihmisjärki ei ymmärrä, niin on se kumminkin verraton kirja, jonka lukeminen rauhoittaa ja ylentää sielua. Hyvästi. Kunnioitukseni isällenne ja tervehdykseni neiti Bouriennelle. Syleilen teitä koko rakkauteni voimalla. Julie.
"P. S. Kertokaahan minulle jotain veljestänne ja hänen hurmaavasta pikku rouvastaan."
Ruhtinatar vaipui hetkiseksi aatoksiinsa, hymyillen syvämielisesti (jolloin hänen säteilevät silmänsä valaisivat hänen täydellisesti muuttuneet kasvonsa), ja noustuaan äkkiä istumasta hän siirtyi, raskaasti astuen, pöydän luo. Hän otti paperia, ja nopeasti alkoi kynä sillä kulkea. Hän kirjoitti ranskaksi seuraavan vastauksen:
"Rakas ja verraton ystävä. — Kirjeenne 13 p:ltä on tuottanut minulle paljon iloa. Rakastatte yhä minua, runollinen Julieni. Erolla, josta puhutte niin paljon pahaa, ei nähtävästi ole ollut teihin sen tavallista vaikutusta. Te nurisette eron johdosta — mitä pitäisikään minun sanoa, jos uskaltaisin, jolta on riistetty kaikki sydämelleni kalliit? Ah! jollei olisi meillä uskontoa lohtunamme, niin olisi elämä sangen surullinen. Miksi kuvailette minut niin ankaraksi, kun puhutte sydämenne taipumuksista tuohon nuorukaiseen? Näissä asioissa olen ankara ainoastaan itseeni nähden. Käsitän nämä tunteet toisissa, ja jollen voikkaan niitä hyväksyä, kun en koskaan ole niitä kokenut, niin en ainakaan niitä tuomitse. Minun mielestäni vain kristillinen rakkaus, lähimmäisen rakkaus, rakkaus vihollisiin on arvokkaampi, suloisempi ja parempi kuin tunteet, joita nuorukaisen kauniit silmät herättävät teidän kaltaisenne runollisen ja rakastavan nuoren tytön sydämessä.
"Tieto kreivi Besuhovin kuolemasta oli saapunut tänne jo ennen kirjettänne, ja koski se isääni sangen syvästi. Hän sanoo, että kreivi oli suuren vuosisadan viimeisen edellinen edustaja, ja että nyt on hänen vuoronsa, mutta että hän on tekevä kaikkensa, jotta tuo vuoro lykkäytyisi mahdollisimman pitkälle. Varjelkoon Jumala meitä tästä onnettomuudesta! En voi hyväksyä mielipiteitänne Pierren suhteen, jonka olen tuntenut jo poikasena. Minun mielestäni on hänellä aina ollut jalo sydän, ja tätä ominaisuutta pidän suurimpana ihmisiä arvostellessani. Kun ajattelen hänen perintöjuttuaan ja ruhtinas Vasilin tässä asiassa näyttelemää osaa, niin surkuttelen heitä molempia. Ah! rakas ystävä, jumalaisen Vapahtajamme sanat: 'helpompi on kameelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan', ovat kauheat, mutta silti todet. Surkuttelen ruhtinas Vasilia, mutta vielä enemmän Pierreä. Niin nuorena sellaisen omaisuuden painostamana, kuinka monien kiusausten läpi onkaan hänen kulkeminen! Jos minulta kysyttäisiin, mitä enin maailmassa halajan, niin vastaisin: tahdon olla köyhempi köyhintä mieron kulkijaa. Tuhannet kiitokset, rakas ystävä, lähettämästänne kirjasta, joka on herättänyt sellaista riemastusta teikäläisten keskuudessa. Koska kirjoitatte, että tässä kirjassa monen hyvän asian ohella on kohtia, joita heikko ihmisjärki ei voi käsittää, niin en todellakaan käsitä, mitä hyötyä olisi vaivata itseään turhalla lukemisella, josta ei mitään siunausta saata lähteä. En muuten ole koskaan käsittänyt muutamain henkilöiden intohimoa mystillisiin kirjoihin, jotka vain herättävät heissä epäilyksiä, kiihoittavat mielikuvitusta ja tekevät heidän luonteensa isonteleviksi, joka on aivan vastakkaista kristilliselle yksinkertaisuudelle. Lukekaamme Apostoleita ja Evankeliumia. Älkäämme koettako tunkeutua näissä kirjoissa löytyviin salaisuuksiin, sillä miten voimme me kurjat syntiset vaatiakkaan, että käsittäisimme Kaitselmuksen kauhistuttavia ja pyhiä salaisuuksia niin kauvan kun meitä verhoaa tämä lihapeite, joka on läpinäkymättömänä verhona meidän ja Iäisen välillä. Tyytykäämme mieluummin tutkimaan niitä korkeita ohjeita, jotka jumalainen Vapahtajamme on jättänyt meille ojennusnuoraksi vaeltaessamme täällä maailmassa; koettakaamme seurata näitä ohjeita ja varmistua tietoisuudessa, että mitä vähemmän annamme valtaa heikolle inhimilliselle järjellemme, sitä otollisemmat olemme Jumalalle, joka hylkää kaiken tiedon, mikä ei ole Hänestä; mitä vähemmän pyrimme syventymään Hänen salaisuuksiinsa, jotka Hän on suvainnut meiltä kätkeä, sitä pikemmin Hän ne meille valaisee Jumalallisella järjellään.
"Isä ei ole puhunut mitään kosijasta, mutta kirjeen sanoo hän saaneensa ja sanoo odottavansa ruhtinas Vasilia vieraskäynnille. Minua koskevasta avioliittohommasta mainitakseni, sanon teille, rakas ja verraton ystävä, että pidän avioliittoa jumalallisena säädelmänä, johon on alistuttava. Jos Kaikkivaltias hyväksi näkee velvoittaa minut puolison ja äidin tehtäviin, niin olen tekevä kaikkeni täyttääkseni nämä velvollisuudet niin hyvin kuin voin, kuinka raskaaksi se minulle käyneekin, enkä ryhdy tutkiskelemaan tunteitani sen suhteen, joka minulle on säädetty.
"Olen saanut veljeltäni kirjeen, jossa hän ilmoittaa saapuvansa vaimoineen Lisijagoriin. Kuitenkaan ei ilomme ole pitkäaikainen, sillä veljeni lähtee tuohon onnettomaan sotaan, johon olemme sekaantuneet, Jumala ties miten ja minkätähden. Ei ainoastaan siellä, toiminnan ja maailmankeskuksessa, puhuta pelkästään sodasta, täälläkin, peltotöiden ja uinuvan luonnon keskessä, jommoiseksi te kaupunkilaiset tavallisesti kuvailette maalaiselämää, kajahtelevat sodan äänet, levittäen surua ja murhetta. Isä ei muusta puhukkaan kuin marsseista ja päivämarsseista, joista en ymmärrä tuon tätäkään; ja toissapäivänä, ollessani tavallisella kävelyretkelläni kylätiellä, näin sydäntä vihlovan näytelmän... Tielle olivat kokoontuneet täältä armeijaan lähetettävät rekryytit ja heidän saattajansa. Kauheata oli nähdä lähtevien äitien, vaimojen ja lasten tuskaa ja kuulla saattajain ja lähteväin itkuntyrskintää! Tällaista nähdessään tulee ihminen ajatelleeksi, että ihmiskunta on unohtanut jumalaisen Vapahtajansa neuvot, joissa Hän opettaa meitä toisiamme rakastamaan ja antamaan anteeksi toistemme viat, ja pitää suurimpana hyveenään toinen toisensa tappamista.
"Hyvästi, rakas, hyvä ystävä. Varjelkoon jumalainen vapahtajamme ja Hänen Pyhä Äitinsä teitä pyhässä ja mahtavassa suojassaan. Maria."