— Ah, lähetätte myös postianne, ruhtinatar, minä jo lähetin omani. Kirjoitin äiti rukalleni, — puhui hätäisesti miellyttävällä, mehevällä äänellään hymyilevä m—lle Bourienne, sorauttaen r-äännettä ja tuoden ruhtinatar Marian suljettuun, surumieliseen ja synkkään ilmapiiriin aivan toisenlaisen, kevytmielisen iloisen ja itseensätyytyväisen maailmansa.
— Ruhtinatar, pidän velvollisuutenani varoittaa teitä, — hän jatkoi, ääntään vaimentaen, — ruhtinas on riidellyt, — "riidellyt" sanassa hän erityisesti sorautti r-äännettä, kuunnellen mielihyvin omaa ääntään, — riidellyt Mihail Ivanovitshin kanssa. Hän on sangen pahalla tuulella, kovin äreä. Olkaa varuillanne, tiedätte.
— Ah! rakas ystävä, — vastasi ruhtinatar Maria, — olen pyytänyt, ettette puhuisi minulle isäni pahoista tai hyvistä tuulista. En itse häntä arvostele, enkä suo, että muutkaan siihen ryhtyvät.
Ruhtinatar katsahti kelloon ja huomattuaan, että hän jo oli menettänyt viisi minuttia siitä ajasta, joka hänen joka päivä oli käytettävä klaveerin soittamiseen, lähti hän pelästyneenä arkihuoneeseen. Päiväjärjestyksen mukaan nukkui ruhtinas 12 ja 2 välillä, ja silloin soitti ruhtinatar klaveeria.
XXVI.
Harmaahapsinen kamaripalvelija istui torkkuen vastaanottohuoneessa ja kuunteli ruhtinaan kuorsaamista. Kaukaa, sulettujen ovien takaa, kuuluivat Dusseckin sonaatin vaikeat juoksutukset, joita ruhtinatar jo ainakin kahdenteenkymmenenteen kertaan vieritteli klaveerilla.
Samassa pysähtyivät portaiden eteen vaunut ja kuomurattaat, ja vaunuista astui ruhtinas Andrei. Hän auttoi vaimonsa alas vaunuista ja päästi hänet menemään edellään. Harmaahapsinen Tihon pisti tekotukkaisen päänsä vastaanottohuoneen ovesta ja ilmoitti kuiskaten, että ruhtinas on levolla, ja sulki sitten kiireesti oven. Hän tiesi, ettei pojan saapuminen eivätkä mitkään tavattomat tapahtumat saaneet häiritä päiväjärjestystä. Ruhtinas Andrei tiesi tämän nähtävästi yhtä hyvin kuin Tihonkin; hän vilkasi kelloon, aivan kuin olisi tahtonut tutkia, eivätkö isän tavat hänen poissa ollessaan olleet muuttuneet, ja tultuaan varmuuteen, että ne yhä ovat ennallaan, hän sanoi vaimolleen:
— Kahdenkymmenen minutin kuluttua hän nousee makuulta. Menkäämme ruhtinatar Marian luo.
Pikku ruhtinatar oli käynyt yhä pyöreämmäksi, mutta silmät ja matala, haiveninen huulonen hymyilivät ja nousivat yhtä iloisesti ja viehkeästi, kun hän alkoi puhua.