— Käy edes sinä lujasti häneen, muuten hän, tästä, pian merkitsee meidätkin alamaisikseen. Terve! — Ja hän taivutti poskensa pojalle suudeltavaksi.
Ukko oli hyvällä tuulella nukuttuaan hieman ennen puolista. (Hänen oli tapa sanoa, että uni puolisen jälkeen on hopeainen, mutta ennen puolista kultanen). Iloisena katseli hän poikaansa tuuheiden, riippuvain kulmakarvainsa alta. Ruhtinas Andrei astui ukon luo ja suuteli häntä poskelle. Mutta ukon kysymykseen hän ei vastannut, sillä hän tiesi, että ukko mielellään ivaili sen ajan sotilashenkilöitä ja erittäinkin Bonapartea.
— Niin, olen saapunut luoksenne, isä, raskaine vaimoineni, — sanoi ruhtinas Andrei, seuraten elokkain, kunnioittavin silmin isänsä jokaista kasvojen liikettä. — Miten on terveytenne laita?
— Sairaita ovat ainoastaan hölmöt ja irstailijat, mutta minut kai tunnet: aamusta iltaan olen työssä, olen kohtuullinen, ja siis myöskin terve.
— Jumalan kiitos, — sanoi poika, hymyillen.
— Jumalalla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Mutta kerrohan nyt, — hän jatkoi, palaten lempiaineeseensa, — miten saksalaiset ovat opettaneet teidät taistelemaan Bonapartea vastaan sen uuden tieteen mukaan, jota kutsutaan strategiaksi.
Ruhtinas Andrei hymähti.
— Antakaahan toki hengähtääni, isä, — sanoi poika hymyillen. Ja selvästi huomasi, etteivät isän heikkoudet estä poikaa rakastamasta ja kunnioittamasta häntä. — Eihän ole minulla vielä edes huonettakaan.
— Lorua, lorua, — huusi ukko, ravistaen palmikkoaan, nähdäkseen oliko se kovallekin punottu, ja tarttui poikansa käteen. — Vaimoasi varten on huoneusto kunnossa. Ruhtinatar Maria johtaa hänet sinne ja näyttää, ja loruilee hänelle ummet ja lammet. Sehän on akkaväelle niin mieluista. Olen iloinen vaimostasi. Istu ja kerro. Michelsonin armeijan ymmärrän, Tolstoin myös ... samanaikuinen maihinnousu... Mitä tekee eteläinen armeija? Preussi, puolueettomuus ... sen tiedän. Entäs Itävalta? — hän puhui. Hän oli noussut nojatuolistaan ja asteli pitkin huonetta, Tihonin juostessa hänen jälissään ja antaessa hänelle vaatekappaleen toisensa jälkeen. — Entäs Ruotsi? Miten kuljetaan Pommerin läpi?
Huomattuaan isänsä itsepintaisuuden ruhtinas Andrei alkoi esittää alkavan sotaretken toiminta-suunnitelmaa. Alussa hän kertoi vastenmielisesti, mutta innostui yhä enemmän, käyttäen tapansa mukaan milloin venättä, milloin ranskaa. Hän kertoi, miten 90,000 miehen suuruinen armeija ubkaa Preussia, jotta tämä valtio saataisiin luopumaan puoluettomuudestaan ja sekaantumaan sotaan, miten osan näistä joukoista pitäisi yhtyä ruotsalaisiin Stralsundissa, miten 220,000 itävaltalaisen yhdessä 100,000 venäläisen kanssa pitäisi toimia Italiassa ja Reinin varsilla, ja miten 50,000 venäläistä ja 50,000 englantilaista nousevat maihin Napolissa, ja lopuksi sitten tämä 500,000 miehen suuruinen armeija eri puolilta on hyökkäävä ranskalaisten kimppuun. Vanha ruhtinas ei näyttänyt vähääkään välittävän pojan kertomuksesta, eipä edes näyttänyt kuuntelevankaan, jatkoihan vain käymistään ja pukeutumistaan, ja keskeytti odottamatta kolmesti poikansa kertomuksen. Kerran keskeytti ukko poikansa huutamalla: "Valkonen! Valkonen!"