Tällä hän tarkoitti, että Tihon oli antanut hänelle eräät liivit. Toisen kerran hän keskeytti kysymällä:
— Joko vaimosi piankin synnyttää? — ja ravistaen nuhtelevasti päätään, hän sanoi: — Ei ole hyvin! Jatka, jatka.
Kolmannen kerran, kun ruhtinas Andrei jo oli kertomustaan lopettamassa, ukko alkoi laulaa epäpuhtaasti ukkomaisella äänellään: (Malbroug s'en va-t-en guerre. Dieu sait quand reviendra".[39]
Poika vain hymähti.
— En sano hyväksyväni tätä suunnitelmaa, — poika sanoi: — olen kertonut teille asiat asioina. Napoleon on myös jo laatinut suunnitelmansa, joka ei liene meikäläistä huonompi.
— No, etpä ole mitään uutta minulle kertonut. — Ja aatoksiinsa vaipuneena vanhus nopeaan lausui itsekseen: — (Dieu sait quand reviendra". Mene ruokaushuoneeseen.
XXVII.
Määrättynä hetkenä astui ruhtinas ruokahuoneeseen puuteroittuna ja sileäksi ajeltuna. Täällä odottivat jo häntä miniä, ruhtinatar Maria, m—lle Bourienne ja arkkitehti, joka ruhtinaan kummallisen päähänpiston johdosta aterioi aina isäntäväen pöydässä, vaikkeikaan hän vähäpätöseen asemaansa nähden tätä suinkaan olisi voinut vaatia. Ruhtinas, joka elämässään muuten noudatti tarkkaa säätyeroitusta ja joka harvoin päästi pöytäänsä edes arvokkaita läänin virkamiehiä, tahtoi arkkitehtinsä, Mihaila Ivanovitshin suhteen, joka jossain nurkassa istuen niisteli ristiraitaiseen nenäliinaansa, toteuttaa kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden periaatetta. Sangen usein hän vakuutteli tyttärelleen, ettei Mihaila Ivanovitsh rahtustakaan ole huonompi kuin he itsekään. Ateriain aikana kääntyi ruhtinas useimmin vaiteliaaseen Mihaila Ivanovitshiin.
Ruokahuoneessa, joka oli tavattoman korkea, kuten kaikki muutkin talon huoneet, odottivat ruhtinaan saapumista kotiväki ja palvelijat. Viimeksimainitut olivat niin järjestyneet, että kunkin tuolin takana pöydän ääressä seisoi yksi heistä; hovimestari, lautasliina kädessä, tarkasteli pöytää, iskien silmää palvelijoille ja rauhattomana vilkuillen milloin seinäkelloon, milloin oveen, josta ruhtinaan piti tuleman. Ruhtinas Andrei tarkasteli mahdottoman suurta kultapuitteista taulua, joka kuvasi Bolkonskien ruhtinaallista sukupuuta. Tämä taulu oli ilmestynyt seinälle hänen poissa ollessaan samoin kuin vastakkaisella seinällä riippuva toinen, samankokoinen taulukin, jolle oli töherretty (nähtävästi kotoisen taiteilijan kädellä) kruunupäinen hallitsevan ruhtinaan muotokuva. Tämän muotokuvan piti esittää Bolkonski-suvun kanta-isää, jonka taas piti polveutuneen suoraan Rurikista. Ruhtinas Andrei katseli tätä sukupuuta, ravistellen päätään, ja hymähdellen sen näköisenä kuin hymähtelevät ihmiset, katsellessaan naurettavuuteen saakka kuvattavansa näköistä muotokuvaa.