— Mihaila Ivanovitsh! — huusi vanha ruhtinas arkkitehdille, joka paistiaan naverrellen oli toivonut joutuneensa jo unheeseen. — Enkö teille ole usein sanonut, että Bonaparte on suuri taktikko? Samaa hänkin täällä sanoo.
— Tietysti, teidän ylhäisyytenne, — vastasi arkkitehti.
Ruhtinas alkoi taas nauraa kylmää nauruaan.
— Bonaparte onkin syntynyt paita yllä. Sotamiehet hänellä ovat erinomasia. Ja sitäpaitsi hyökkäsi hän ensimäiseksi saksalaisten kimppuun. Mutta saksalaisia onkin kurittanut, ken vain kynnelle on kyennyt. Maailman alusta saakka ovat kaikki kurittaneet saksalaisia. Mutta he eivät ole ketään löylyttäneet — keskenään ovat vain nutistelleet. Saksalaisia kurittaessaan on Napoleon laakerinsa niittänyt.
Ja vanha ruhtinas alkoi selitellä, mitä virheitä Bonaparte hänen käsityksensä mukaan oli tehnyt sekä sota- että hallitustoimissaan. Poika ei inttänyt vastaan, mutta selvästi saattoi huomata, että hän mielipiteissään oli yhtä järkkymätön kuin vanha ruhtinaskin, olivatpa sitten isän todistukset kuinka lyöviä tahansa. Hän kuunteli, pidättyen väittelystä ja väkisinkin täytyi hänen ihmetellä, kuinka tämä vanhus, joka vuosikausiin ei ollut hievahtanutkaan maatilaltaan, saattoi näin tarkasti ja seikkaperäisesti tuntea ja arvostella Europan polttavia valtiollisia ja sota-asioita.
— Arveletko kenties, etten minä, vanhus, käsitä asiain nykyistä tilaa? — päätteli vanha ruhtinas. — Mutta, äläpäs! Öinkin ovat mielessäni. Mutta, missä on tuo suuri sotapäällikkösi, mitä ihmeitä on hän tehnyt?
— Pitkäksi kävisi selittää, — vastasi poika.
— Mene Bonapartesi luo. M—lle Bourienne, voilà encore un admirateur de votre goujat d'empereur,[42] — huusi vanhus oivallisella ranskankielellä.
— Vous savez, que je ne suis pas bonapartiste, mon prince,[43] — vastasi m—lle Bourienne.
— (Dieu quand reviendra ... — hyräili ruhtinas epäpuhtaasti, alkoi nauraa vielä epäpuhtaammin ja lähti pöydästä.