Ruhtinas Andrei oli vaiti, mutta ruhtinatar huomasi hänen kasvoillaan pilkallisen ja halveksivan ilmeen.
— Mutta olkaamme suopeat toisten pienille heikkouksille; kenellä niitä ei ole, André! Älä unohda, että vaimosi on kasvatettu ja kasvanut suuressa maailmassa. Ja eihän hänen asemansa nyt suinkaan ole kadehdittava. Jokaista on arvosteltava hänen tilansa mukaan. Tout comprendre, c'est tout pardonner.[44] Ajattelehan toki, miten mahtaneekaan tuntua kauhealta hänelle raukalle jättää elämä, johon on tottunut, erota miehestään ja jäädä yksinään tänne maalle sellaisessa tilassa. Se on sangen raskasta.
Ruhtinas Andrei hymyili katsellessaan sisartaan, kuten on ihmisillä tapana hymyillä kuunnellessaan jonkun puhetta, jonka sisimmätkin ajatukset luulevat tuntevansa.
— Eläthän sinäkin maalla etkä suinkaan pidä kauheana tätä elämää, — hän sanoi.
— Minä — se on aivan toista. Ei kannata minusta puhua! En kaipaa muuta elämää, enkä voikkaan kaivata, sillä en edes muunlaista elämää tunne. Mutta ajattelehan, André! nuori suuren maailman nainen hautautuu elämänsä paraina vuosina maalle, missä hänen on elettävä ypö yksinään, sillä isä on aina toimessa ja minä ... tunnethan minut ... miten vähän on minulla edellytyksiä naisen varalle, joka on tottunut parempaan seuraan. M—lle Bourienne ehkä...
— Hän ei lainkaan minua miellytä, teidän Bouriennenne, — sanoi ruhtinas Andrei.
— Älä toki! hän on sangen rakastettava ja hyvä, ja tärkeintä — hän on säälittävä olento. Hänellä ei ole ketään maailmassa, ei ketään. Totta puhuakseni, en häntä lainkaan tarvitse, vieläpä on hän minulle vaivaksikin. Olen, kuten tiedät, ainakin ollut säihkö, mutta viime aikoina entistään enemmän. Rakastan yksinäisyyttä ... Mon père[45] hänestä pitää paljon. Hänelle ja Mihail Ivanovitshille hän aina on ystävällinen ja hyvä, sillä he ovat molemmat hänen suosiossaan. Sillä sanoohan Sternekin: "emme niin paljon rakasta ihmisiä sen hyvän tähden, mitä he meille ovat tehneet, kuin sen hyvän tähden, mitä itse heille olemme tehneet". Mon père otti hänet orpona sur le pavé,[46] ja hän on sangen hyvä. Ja mon père pitää hänen lukemisestaan. Hän lukee verrattomasti.
— Mutta sanohan oikein vilpittömästi, Marie, eikö isän luonne toisinaan käy sinulle sietämättömäksi? — kysyi äkkiä ruhtinas Andrei.
Ruhtinatar ensin ihmetteli tätä kysymystä, sitten hän pelästyi.
— Minulleko?... Minulleko?... Minulleko sietämättömäksi? — hän sanoi.