— Olen tyytyväinen, hevonen on hyvä, — Rostof vastasi, vaikkeikaan hevonen, josta hän oli maksanut 700 ruplaa, todellisuudessa vastannut puoltakaan tästä hinnasta. — Vasenta etujalkaansa se on alkanut onnahtaa ... hän lisäsi.
— Kavio on särkynyt! Ei se tee mitään. Näytän teille, mihin on naula lyötävä.
— Niin, näyttäkäähän, tehkää hyvin, — Rostof sanoi.
— Näytän, näytän, ei se ole salaisuus. Mutta hevosesta vielä kiitätte minua.
— Käsken siis tuomaan hevosen, — Rostof sanoi, jotta olisi päässyt Teljaninista, ja lähti etsimään päivystäjää.
Eteisen kynnyksellä istui Denisof kyyryissään, piippu suussa, ja hänen edessään seisoi vahtimestari, selitellen jotain eskadroonan päällikölle. Nähtyään Rostovin Denisof yrmisti kulmiaan ja osoittaen peukalollaan olkansa taa huoneeseen, missä Teljanin istui, hän puistelihe inhoten.
— Ah, en voi kärsiä tuota miestä, — hän sanoi, välittämättä vahtimestarista.
Rostof kohautti hartioitaan, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: "En minäkään, mutta minkäs teet!" Toimitettuaan asiansa hän palasi tupaan.
Teljanin istui yhä raukean reuhkana, hieroen pieniä valkeita käsiään.
"Onpas maailmassa vastenmielisiä henkilöitä", ajatteli Rostof astuessaan huoneeseen.