— Kenpä hän olisi? Itse käskitte tulemaan. Vahtimestari tuli rahoja noutamaan.
Denisof rypisti kulmiaan, aikoi jotain huutaa, mutta vaikenikin.
— Huonosti ovat asiat, — hän sanoi itsekseen. — Paljonko oli rahaa kukkarossa? — kysyi hän Rostovilta.
— Seitsemän uutta ja kolme vanhaa.
— Ah, huonosti ovat asiat! No, mitä siinä töllistelet, hörhetyinen? Käske vahtimestari tänne, — sanoi hän Lavrushkalle.
— Denisof, rakas veli, ota minulta rahoja, onhan minulla, sanoi Rostof, punastuen.
— En lainaa oman eskadroonani miehiltä, en lainaa, — murisi Denisof.
— Jollet minulta ota toverillisesti rahoja, niin loukkaannun. Todellakin, onhan minulla, — Rostof toisti.
— En ota.
Ja Denisof meni vuoteen luo ottaakseen kukkaron patjan alta.