— Onpa niinkin, ja Bonaparte on Sehönbrunnissa, ja kreivi, meidän rakas kreivimme Vrbna on matkalla hänen luokseen tiedustelemaan hänen käskyjään.
Nyt tunsi Bolkonski, ettei hän, matkan vaivoista ja vaikutelmista uupuneena, väsyneenä vastaanotosta ja erittäinkin ateriasta, voinut käsittää kuulemainsa sanojen merkitystä.
— Tänään aamulla kävi luonani kreivi Lichtenfels, — jatkoi Bilibin, — ja näytti minulle kirjeen, jossa tarkasti kerrottiin ranskalaisten paraatista Wienissä. Prinssi Murat ja koko hälinä... Näette siis, ettei teidän voittonne ole omiaan herättämään suurtakaan iloa, eikä teitä siis voida ottaa vastaan pelastajana...
— Minusta on todellakin yhdentekevää, aivan yhdentekevää, — sanoi ruhtinas Andrei, joka vähitellen alkoi käsittää, ettei hänen tuomallaan voitonsanomalla Kremsin taistelusta todellakaan ollut suurtakaan merkitystä niin tärkeiden tapausten rinnalla kuin Itävallan pääkaupungin menettäminen. — Miten on Wien saatettu valloittaa? Entä silta, ja kuuluisa siltavaruste, ja ruhtinas Auersperg? Meillä huhuiltiin, että ruhtinas Auersperg puollustaa Wieniä.
— Ruhtinas Auersperg on tällä puolella, meidän puolella, ja suojelee meitä; arvelen hänen suojelevan huonosti, mutta suojelee hän sentään. Mutta Wien on toisella puolella. Siltaa ei toki vielä ole vallattu, ja toivon, ettei sitä vallatakkaan, sillä sen alle on kaivettu miinoja, ja tarpeen tullen räjäytetään se ilmaan. Muussa tapauksessa olisimme jo aikoja sitten olleet Böhmin vuoristossa, ja teillä olisi ollut tukala neljännestunti kahden tulen välissä.
— Mutta tästä ei toki vielä seuraa sotaretken loppuminen, — sanoi ruhtinas Andrei.
— Arvelen sen jo loppuneen. Ja samaa arvelevat täkäläiset verrattomat nahjukset, mutteivät uskalla ilmaista arvelujaan. Käy, kuten ennustin sodan alussa: ei teidän kahakkanne Dürensteinen luona, eikä ylimalkaan ruuti ratkaise asiaa, vaan ruudin keksijät, — sanoi Bilibin, toistaen tavallisen lausepartensa. Kurtut hänen otsallaan siliytyivät, ja hän vaikeni hetkeksi. — Nyt on vain kysymys keisari Aleksanterin ja Preussin kuninkaan kohtauksesta Berliinissä. Jos Preussi yhtyy liittoon, niin velvoittaa se Itävaltaakin, ja silloin jatkuu sota. Jollei näin käy, niin on ainoastaan sovittava paikasta, missä on ryhdyttävä laatimaan alustavia pykäliä uuteen Campo Formioon.
— Mutta onpa siinä tavaton nerokkuus, — huudahti yhtäkkiä ruhtinas Andrei, puristaen pienen kätensä nyrkkiin ja lyöden sen pöytään. — Ja entä sitä onnea, joka tätä miestä seuraa!
— Buonaparteako? — sanoi kysyvästi Bilibin, rypistäen otsaansa ja ilmaisten täten, että hänellä on sutkaus valmiina. — Buonaparteako? — hän sanoi, korostaen erityisemmin u äännettä. — Arvelen kuitenkin, että nyt, kun hän säätää Itävallalle lakeja Schönbrunnista, hänet voitaisiin vapauttaa u äänteestä. Otan lopullisesti käytäntöön uuden tavan ja kutsuu häntä ainoastaan Bonaparteksi.
— Leikki sikseen, — sanoi ruhtinas Andrei, — arveletteko todellakin, että sotaretki on päättynyt?