— Sanonpa teille, mikä on minun mielipiteeni. Itävalta on vetänyt lyhyen tikun, mutta se ei ole tottunut tällaiseen. Ja se on kostava. Ja syynä sen onnettomuuteen on, ensiksikin se, että maakunnat ovat hävitetyt (kerrotaan, että meidän oikeauskoinen armeijamme on ollut julma ryöstämään), armeija lyöty, pääkaupunki vihollisen vallassa, ja kaikki tämä pour les beaux yeux du[65] Sardinian kuninkaan. Ja siksipä — meidän kesken sanottuna, rakkaani — minä vainuan, että meitä petetään, minä vainuan lähentelemistä Ranskaan ja rauhan suunnitelmia, salaisen rauhan, joka solmitaan meidän tietämättämme.
— Se on mahdotonta! — sanoi ruhtinas Andrei — se olisi toki liian alhaista.
— Ken elää, hän näkee, — sanoi Bilibin, päästäen taas kurtut siliytymään, merkiksi, että tahtoo lopettaa keskustelun.
Kun ruhtinas Andrei oli vetäytynyt häntä varten varattuun huoneeseen ja puhtaisiin liinavaatteisiin pukeutuneena oli heittäytynyt höyhenpatjoille ja hajuvesiltä tuoksuville, lämmitetyille pään-alusille, — niin tuntui hänestä kuin taistelu, josta hän oli tullut tuomaan viestiä, olisi ollut kaukana, kovin kaukana hänestä. Preussin liitto, Itävallan petollisuus, Bonaparten uusi riemukulku, juhlalliset vastaanottajaiset hovissa, paraati ja keisari Fransin tapaaminen seuraavana päivänä — kaikki nämä seikat olivat vallanneet hänet kokonaan.
Hän sulki silmänsä, mutta samassa kuuli hän tykkien jyskettä, pyssyjen pauketta, rattaiden pyöräin kolinaa, ja taas näki hän muskettisoturien pitkissä jonoissa laskeutuvan vuorelta, ranskalaisten ampuvan, ja hän tunsi, miten hänen sydämensä vavahti, hän ajaa eteenpäin Schmidtin rinnalla, luodit vinkuvat iloisesti hänen ympärillään, ja hänen sydämensä täyttää valtavan voimakas elämän ilo, jollaista hän ei ollut tuntenut sitten lapsuuden päiväin.
Hän heräsi...
"Niin, niinhän se kävi!..." sanoi hän, hymyillen lapsekkaan onnellisena, ja vaipui sikeään, nuorekkaaseen uneen.
XI.
Seuraavana aamuna hän heräsi myöhään. Vieritellessään mielessään äskeisiä vaikutelmia, muistui hänen mieleensä ensiksi se seikka, että hänet tänäpänä esitellään keisari Fransille, sitten muistuivat hänen mieleensä sotaministeri, kohtelias sivuis-adjutantti, Bilibin ja edellisen illan keskustelu. Pukeuduttuaan hovin vastaanottajaisia varten täydelliseen juhlapukuun, joka pitkiin aikoihin ei ollut ollut hänen yllään, astui hän Bilibinin työhuoneeseen tuorean reippaana ja kauniina, käsi siteessä. Huoneessa oli neljä lähetystön virkamiestä. Kuragininin, joka oli lähetystön sihteerinä, tunsi ruhtinas Andrei ennaltaan; muut esitti hänelle Bilibin.