— Niin, ettekö häpeä, kapteeni Tushin? — jatkoi esikunta-upseeri: — teidän tykistöupseerina pitäisi olla muille esikuvana, ja olette saappaitta. Jos hälytetään, niin olettepa komea sukkasilla. (Esikunta-upseeri hymähti.) Suvaitkaa lähteä kukin asemalleen, herrat upseerit, kaikki, kaikki, — lisäsi hän käskevästi.
Ruhtinas Andrei ei voinut olla hymähtämättä, katsahdettuaan alikapteeni Tushiniin. Vaiti ollen ja hymyillen, Tushin väännältihe jalalta toiselle ja katseli kysyvästi suurilla, viisailla ja hyvänsuovilla silmillään milloin ruhtinas Andreihin, milloin esikunta-upseeriin.
— Sotilaat sanovat: paljasjaloin on mukavampi, — sanoi Tushin, kainosti hymyillen, ja tahtoi nähtävästi päästä ikävästä asemastaan leikinlaskulla.
Mutta hän ei ollut vielä sanonut sanottavaansa, kun tunsi, ettei leikinlasku sujunutkaan eikä tepsinyt. Hän hämmentyi.
— Suvaitkaa lähteä, — sanoi esikunta-upseeri, koettaen olla vakava.
Ruhtinas Andrei katsahti vielä kerran tykistöupseeriin. Hänessä oli jotain erikoista, jotain aivan epäsotilaallista, jonkun verran naurettavaa, mutta silti jotain sanomattoman viehättävää.
Esikunta-upseeri ja ruhtinas Andrei nousivat ratsuilleen ja lähtivät ajamaan edelleen.
Kaikkialla kohtasivat he eri aselajeihin kuuluvia, jalanastuvia sotilaita ja upseereja. Saavuttuaan kylän taakse huomasivat ratsastajat äsken luotuja punertavia saviröykkiöitä; siinä kaivettiin maavarustuksia. Kylmästä tuulesta välittämättä, puuhaili siinä muutaman pataljoonan miehistö paitahihasillaan, aivan kuin valkeat muurahaiset. Vallin takaa lenteli pyrynään punertavaa savea, mutta heittäjiä ei näkynyt. Esikunta-upseeri ja ruhtinas Andrei ajoivat varustuksen luo, tarkastivat sitä ja lähtivät edelleen. Heti varustuksen takana joutuivat ratsastajat suurehkon sotilasryhmän keskelle; toiset juoksivat ryhmästä varustukseen, toisia tuli lakkaamatta varustuksesta. Ratsastajain täytyi tukkia nenänsä ja kannustaa ratsunsa raviin päästäkseen heitä ympäröivästä myrkähdyttävästä ilmapiiristä.
— Voilà l'agrément des camps, monsieur le prince,[75] — sanoi päivystävä esikunta-upseeri.
Sitten nousivat he vastakkaiselle kukkulalle. Tältä kukkulalta saattoi jo eroittaa ranskalaiset. Ruhtinas Andrei pysähtyi ja alkoi tarkastaa ympäristöä.