— Sanotaan tanssiaisten olevan ylen komeat, — vastasi ruhtinatar, haivenista huultaan kohauttaen. — Siellä ovat seurapiirin kaikki kaunottaret.
— Ei toki kaikki, eipäs ole teitäkään; ei kaikki, — lausui ruhtinas Hippolyt iloisesti nauraen ja temmattuaan saalin palvelijalta, alkoi sitä sovitella ruhtinattaren kaulalle sellaisella innolla, että palvelijakin sai häneltä sysäyksen.
Liekkö ollut kömpelyyden syy tai tahallaanko (kenkään ei voinut sitä eroittaa) lie antanut kätensä niin kauvan olla ruhtinattaren kaulalla, vaikkakin saali jo oli paikallaan, mutta siltä ainakin näytti niinkuin olisi hän syleillyt nuorta naista.
Ruhtinatar irtautui hänestä sulavasti, mutta yhä sentään hymyili ja kääntyi mieheensä. Tämän silmät olivat aivan ummessa: niin väsyneeltä ja uniselta hän näytti.
— Oletko valmis? kysyi hän vaimoltaan ja katsahti samalla häneen.
Ruhtinas Hippolyt heitti kiireesti harteilleen kaapunsa, joka uusimman kuosin mukaan oli niin pitkä, että liepeet maata laahustivat, ja lähti juosta kompuroimaan ruhtinattaren jälestä portaille, joiden luona palvelija jo sovitteli ruhtinatarta vaunuihin.
— Princesse, au revoir,[9] — hän huusi, kangertaen kielellään, kuten jaloillaankin.
Ruhtinatar sovitteli pukuaan ja istuutui vaunujen hämärään; hänen miehensä asetteli miekkaansa; ruhtinas Hippolyt oli auttavinaan, mutta hääräilikin vain esteenä.
— Päästäkäähän, herraseni, — sanoi ruhtinas Andrei kuivan epäkohteliaasti ruhtinas Hippolytille, joka sulki häneltä tien vaunuihin.
— Odotan sinua, — lausui hän hyväillen ja lempeästi Pierrelle.