Ei ehtinyt Rostof vielä mitään eroittamaan pimeydessä, kun yhtäkkiä leimahti tuli, kuului pamaus, ja korkealla sumussa vinkui luoti, aivan kuin olisi jotain valittanut, ja hävisi sitten etäisyyteen. Toinen pyssy ei lauvennut, välähti vain tuli sankkireijässä. Rostof käänsi hevosensa ja lähti täyttä neljää ajamaan takasin. Vielä kuului neljä laukausta, ja vinkuen, viheltäen lensivät luodit sumussa. Rostof pidätteli hevostaan, joka oli elostunut laukauksista kuten hän itsekin, ja lähti ajamaan käyden. "No, vielä, vielä!" kuuli Rostof jonkun iloisen äänen hokevan sielussaan. Mutta laukauksia ei enää kuulunut.
Vasta kun Rostof läheni Bagrationia päästi hän taas ratsunsa laukkaan ja, käsi ohimolla, sujautti hän kenraalin luo.
Dolgorukof intti yhä edelleen, että vihollinen on peräytynyt ja sytytellyt tulia vain venäläisiä pettääkseen.
— Mitä tämä todistaa? — puhui hän juuri silloin kun Rostof saapui heidän luokseen. — He ovat kyllä saattaneet peräytyä ja jättää ratsasvartiot paikoilleen.
— Nähtävästi eivät kaikki vielä ole peräytyneet, ruhtinas, — sanoi Bagration. — Huomenna näemme, huomenna kaikki selviää.
— Kunnaalla on ratsasvartio, teidän ylhäisyytenne, yhä samassa paikassa kuin illallakin, — ilmoitti Rostof, eteenpäin kumartuneena, käsi ohimolla. Hän ei voinut pidättyä hymyilemästä, sillä reipas ajo, ja etenkin luotien viuhina olivat saattaneet hänet iloiselle tuulelle.
— Hyvä, hyvä, — sanoi Bagration, — kiitän teitä, herra upseeri.
— Teidän ylhäisyytenne, — sanoi Rostof, — sallitteko minun esittää teille pyynnön?
— Mitä haluatte?
— Meidän eskadroonamme on määrätty huomiseksi varaväkeen, pyydän: siirtäkää minut ensimäiseen eskadroonaan.