— Kylläpä olisi, levittää rintamansa vihollisen jaloissa, totta vie!
— Vihollinen on vielä kaukana, teidän ylhäisyytenne. Taistelujärjestelyn mukaan...
— Taistelujärjestely! — huudahti Kutusof kärttyisästä, — kuka teille sen on sanonut?... Tehkää kuten teitä käsketään, olkaa hyvä.
— Ymmärrän.
— Mon cher, — kuiskasi Nesvitski ruhtinas Andreille, — le vieux est d'une humeur de chien.[104]
Kutusovin luo ratsasti itävaltalainen upseeri, jolla oli yllä valkea virkapuku ja päässä viheriätöyhtöinen lakki, ja kysyi keisarin nimessä: "onko neljäs osasto jo ryhtynyt taisteluun?"
Kutusof ei vastannut itävaltalaiselle, käänsi hänelle selkänsä, ja hänen katseensa sattui ruhtinas Andreihin, joka istui ratsullaan aivan hänen vieressään. Kun ylipäällikkö näki adjutanttinsa, pehmeni hänen ilkeä, kärttyisä ilmeensä, aivan kuin hän tällä olisi tahtonut ilmaista, ettei adjutantti suinkaan ollut syypää siihen, mitä tapahtui. Ja vastaamatta itävaltalaiselle adjutantille hän kääntyi ruhtinas Andreihin:
— Menkää, rakkaani, katsomaan onko kolmas divisioona jo kulkenut kylän läpi. Käskekää sen pysähtyä ja odottaa käskyjäni.
Tuskin oli ruhtinas Andrei saanut ratsunsa liikkeelle, kun ylipäällikkö pidätti hänet.
— Ja kysykää, ovatko tarkka-ampujat asemillaan, — hän lisäsi. — Mitä he tekevät, mitä tekevät! — mumisi hän itsekseen, vastaamatta yhä vieläkään itävaltalaiselle.