— Ei, kyllä tiedän.
— Jos tiedätte, niin on hyvä, menkää sitten Julien luo.
— So-o-onja! yksi sana! Voitko näin kiusata itseäsi ja minua luulottelujen perustalla? — puhui Nikolai ja tarttui hänen käteensä.
Sonja ei irroittanut kättään ja herkesi itkemästä. Natasha ei liikahtanut, ei edes hengittänyt ja katseli loistavin silmin piilopaikastaan. "Mitähän nyt tapahtuu?" hän ajatteli.
— Sonja! maailma on minulle turhuus! Sinä olet kaikkeni, — puhui Nikolai. — Näytän sen sinulle.
— Minua ei miellytä tuollaiset puheet.
— En jatka, annahan anteeksi, Sonja! Hän veti tytön luokseen ja suuteli häntä.
"Voi, miten kaunista!" — ajatteli Natasha, ja kun Nikolai ja Sonja olivat lähteneet huoneesta, nousi hänkin piilopaikastaan, lähti heidän jälestään ja kutsui Boriksen luokseen.
— Boris, tulkaa tänne, — sanoi hän viekkaan merkitsevästi. — Minun täytyy puhua teille eräs asia. Tänne, tänne, — hän puhui ja vei Boriksen kasvihuoneeseen, siihen paikkaan, missä oli ollut kätkeytyneenä kukkasammioiden keskessä.
Boris kulki hymyillen hänen jälessään.