— Mikä on sitten se eräs asia? — hän kysyi.
Natasha hämmentyi, katsahti ympärilleen ja huomattuaan kukkasammiolla nukkensa kumartui sitä ottamaan.
— Suudelkaa nukkea, — hän sanoi.
Boris katseli hellän tutkivasti hänen kiihtyneitä kasvojaan eikä vastannut mitään.
— Ettekö tahdo? Tulkaa sitten tänne, — hän sanoi, meni edemmäs kukkain keskeen ja heitti nuken kädestään. — Likemmäs, likemmäs! — hän kuiskasi.
Hän tarttui Boriksen hihankäänteeseen, ja hänen ihanilla kasvoillaan kuvastuivat juhlallisuus ja pelko.
— Tahdotteko sitten minua suudella? — kuiskasi hän tuskin kuuluvasti, katsellen hymyhuulin Borista kulmainsa alta ja oli vähällä itkeä mielenliikutuksesta.
Boris punastui.
— Miten olette naurettava, Natasha, — hän sanoi, kumartui tytön puoleen, käyden yhä punasemmaksi, mutta ei tehnyt mitään, odottihan vain.
Natasha hypähti yhtäkkiä kukkasammiolle, niin että tuli Borista pitemmäksi, kiersi ohuet, paljaat kätösensä Boriksen kaulalle ja siuhtaistuaan päänheitolla hiukset niskalleen hän suuteli häntä keskelle suuta.