Ja toimekkaan pietarilaisen rouvan tavoin, joka taitaa käyttää aikaa hyväkseen, hän lähetti noutamaan poikansa ja tämän kanssa hän poistui eteiseen.
— Hyvästi, rakkaani, — sanoi hän kreivittärelle, joka oli tullut saattamaan heitä ovelle, — toivota minulle menestystä, — hän lisäsi kuiskaten, jottei poika kuulisi.
— Lähdettekö ruhtinas Kirill Vladimirovitshin luo, rakkaani? — kysyi kreivi ruokahuoneesta ja tulla tuupersi hänkin eteiseen. — Jos hän on parempi, niin kutsukaa Pierre meille päivällisille. Onhan hän ennenkin ollut meillä tanssimassa lasten kanssa. Kutsukaa välttämäti, ma chère. Saammepa nähdä, miten Taras tänään kunnostautuu. Hän sanoo, ettei ole ollut kreivi Orlovilla sellaisia päivällisiä kuin on meillä tänään.
XV.
— Mon cher Boris, — sanoi Anna Mihailovna pojalleen, kun kreivitär Rostovin vaunut, joissa he ajoivat, kääntyivät oljilla katetulta kadulta kreivi Kirill Vladimirovitsh Besuhovin avaraan pihaan. — Mon cher Boris — sanoi äiti päästellen kättään vanhan kaapunsa alta ja sovitellen sitä arasti ja hyväillen poikansa kädelle, — ole ystävällinen, ole huomaavainen. Kreivi Kirill Vladimirovitsh on sentään risti-isäsi, ja hänestä riippuu tuleva kohtalosi. Muista tämä, mon cher, ole rakastettava, niinkuin sinä taidat olla...
— Jos vain tietäisin että tästä, seuraisi muutakin kuin häpeää... — vastasi poika kylmästi. Mutta olen teille luvannut, teen tämän teidän tähtenne.
Vaikka ovenvartija näkikin vaunujen seisovan pääkäytävän edustalla, ei hän erityisesti kiirehtinyt vieraita vastaan, katsahtihan vain heihin tutkivasti. Anna Mihailovna ei käskenyt ilmoittamaan tulostaan, vaan lähti poikineen astumaan kuvapatsasrivien keskitse lasikuistiin. Katsahdettuaan merkitsevästi Anna Mihailovnan kuluneeseen kaapuun ovenvartija kysyi, ketä he halusivat tavata, ruhtinattariako vai kreiviä, ja saatuaan tietää, että vieraat halusivat tavata kreiviä, hän ilmoitti, että hänen ylhäisyytensä on käynyt huonommaksi eikä ketään enää päästä luokseen.
— Lähtekäämme siis, — sanoi Boris ranskaksi.
— Mon ami! — sanoi äiti rukoilevalla äänellä, koskettaen taas poikansa kättä, aivan kuin tämä koskettaminen olisi voinut rauhoittaa tai rohkaista poikaa.