— Odotan määräystä, teidän ylhäisyytenne, lähteäkseni uuteen palveluspaikkaani, — vastasi Boris. Eikä hän näyttänyt vähääkään suuttuneen ruhtinaan karkeasta puhetavasta, muttei myöskään koettanut keskustelua jatkaa, vastailihan vain rauhallisesti ja kunnioittavasti, niin että ruhtinas lopulta häneen katsahti tutkivasti.
— Asutteko äitinne luona?
— Asun kreivitär Rostovin luona, — vastasi Boris, lisäten taas: teidän ylhäisyytenne.
— Sen Ilja Rostovin luona, joka on naimisissa Nathalie Shinshinin kanssa, — sanoi Anna Mihailovna.
— Tiedän, tiedän, — sanoi ruhtinas Vasili värittömällä äänellään. — En koskaan ole voinut käsittää, miten Nathalie meni tuolle rähjäiselle karhulle. Hänhän on typerä ja naurettava henkilö. Ja sitäpaitsi kuuluu hän olevan peluri.
— Mutta sangen hyvä ihminen, ruhtinaani, — huomautti Anna Mihailovna, liikuttavasti hymyillen, aivan kuin kreivi Rostof hänenkin mielestään ansaitsisi tuollaisen tuomion, mutta hän sentään pyytää armahtamaan ukko rukkaa. — Mitä lääkärit sanovat, — jatkoi hän hetken kuluttua, ja taas ilmaisivat hänen itkettyneet kasvonsa syvää surua.
— Vähän toiveita, — ruhtinas vastasi.
— Ja minä niin tahtoisin vielä kerran kiittää setää kaikesta hyvästä, josta minä ja Borja olemme hänelle kiitollisuuden velassa. Borja on hänen ristipoikansa, — lisäsi hän sellaisella äänenpainolla aivan kuin olisi tämän tiedon pitänyt suurestikin ilahuttaa ruhtinas Vasilia.
Ruhtinas Vasili vaipui mietteisiinsä ja rypisti kulmiaan. Anna Mihailovna luuli käsittäneensä, että ruhtinas Vasili luulee häntä kilpailijakseen kreivi Besuhovin peruihin. Hän kiirehti rauhoittamaan ruhtinasta.
— Jollen niin syvästi ja todellisesti rakastaisi setää, — hän sanoi, erityisen vakuuttavasti ja samalla huolettomasti lausuen setä sanan: — tunnen hänen luonteensa, se on jalo ja suora, mutta ovathan vain ruhtinattaret hänen kuolinvuoteellaan... He ovat vielä nuoria... — Hän kallisti päänsä ja lisäsi kuiskaten: — onko hän täyttänyt viimeisen velvollisuuden, ruhtinas? Miten kalliita ovatkaan nämä viimeiset hetket! Kauheampaahan ei voi olla, häntä täytyy valmistaa, jos hän on niin huono. Me, naiset, ruhtinas (hän hymyili hellästi), aina tiedämme, miten on puhuttava näistä asioista. Pitäisi välttämäti tavata hänet. Joskin se minulle on raskasta, niin olenhan minä tottunut kärsimään.