Sovittaakseen metsästäjänsä synnit pyysi Ilagin pyytämistään Rostovia siirtymään seurueineen noin virstan päässä olevalle saarelmalle, jonka hän oli säästänyt itseään varten ja missä hänen sanojensa mukaan oli vilisemällä jäniksiä. Rostof suostui hänen ehdotukseensa, ja toisen verran vahvistuneena lähti seurue liikkeelle.
Ilaginin saarelmalle oli kuljettava poikki peltojen. Herrat vetäytyivät eri joukkoon. Setä, Rostof ja Ilagin tarkastelivat salavihkaa toistensa koiria ja etsivät rauhattomina, olisiko joukossa vaarallisia kilpailijoita omille koirille.
Erityisesti pisti Rostovin silmään Ilaginin puhdasrotuinen ruskeankailava narttu. Vaikka se olikin hintelä ruumiinrakenteeltaan, oli sillä silti teräksiset lihakset, sillä oli ohut kaunis turpa ja muljosilmät. Hän oli kuullut puhuttavan Ilaginin koirain ajotaidosta ja tätä kaunista narttua hän piti Milkansa vaarallisena kilpailijattarena.
Kesken rauhallista keskustelua vuodentulosta osoitti Rostof Ilaginin kaunista narttua.
— Kylläpä on kaunis tuo teidän narttunne! — sanoi hän välinpitämättömästi. — Varmaankin hyvä jaloistaan.
— Tuoko? Onhan se, on kelpo koira, hyvä saamaan kiinni, — vastasi Ilagin rauhallisena, vaikka hän tästä Jersastaan vuosi sitten oli maksanut naapurilleen kolme orjaperhettä. — Ei siis teilläkään, kreivi, sato ole ollut kehuttava? — jatkoi Ilagin äskeistä keskustelua. Hän tahtoi maksaa Rostovin kohteliaisuuden ja tarkasti hänen koiriaan. Hänen silmiinsä sattui vahvarakenteinen Milka.
— Tuo mustankailava on teillä kaunis eläin — todellakin! — hän sanoi.
— Onhan se, hyvä jaloistaan, — vastasi Rostof. — "Annappa kun tuohon tulisi jänis, niin kylläpä näyttäisin mitä se on koiriaan!" — ajatteli hän itsekseen. Sitten kääntyi hän ratsupalvelijaansa ja ilmoitti antavansa ruplan sille, joka löytää jäniksen makuulta.
— En käsitä, — jatkoi Ilagin, — miten muutamat metsämiehet ovat kateellisia saaliista ja koirista. Puhun itsestäni, kreivi. Minusta, nähkääs, on hauskaa kuljeskella metsällä; ja kun sitten tapaan tällaisen hauskan seuran, niin mikä onkaan sen hauskempaa (hän kohautti taas majavannahkaista lakkiaan Natashalle); mutta saaliista minä viis!
— No niin!