— Fjedor, hanki sinä minulle liitua.
Tarjoiluhuoneen läpi kulkiessaan käski Natasha tuomaan teekeittiön, vaikkei vielä ollutkaan teen aika.
Tarjoilija Foka oli talon äkäisin henkilö. Natasha mielellään näytteli mahtiaan Fokalle. Foka ei ollut uskovinaan määräystä ja meni tiedustelemaan tarkemmin.
— Kyllä se neiti osaa! — sanoi Foka ja oli olevinaan yrmeä.
Kukaan talossa ei vaivannut palvelijoita niin paljon kuin Natasha. Hän ei koskaan voinut mennä palvelijain ohi antamatta heille joitain määräyksiä. Näytti aivan siltä kuin olisi hän tahtonut koetella heidän kärsivällisyyttään ja saada heitä äkäisiksi; mutta siitä huolimatta eivät palvelijat täyttäneet kenenkään käskyjä niin mielellään kuin Natashan. "Mitä oikeastaan tekisin? Minne tästä menisin?" ajatteli Natasha kulkiessaan hiljalleen käytävässä.
— Nastasja Ivanovna, mitä minusta tulee? — kysyi hän narrilta, joka kaapu harteilla tuli häntä vastaan.
— Sinusta tulee kirppuja, heinäsirkkoja, hepokatteja, — vastasi narri.
— Jumalani, Jumalani, yhä vain samaa. Voi, minne tästä menisin? Mitä olisi minun itselleni tehtävä? — Ja hän lähti juosten, kolisten nousemaan yläkertaan, missä Vogel asui vaimoineen.
Vogelin luona oli kaksi kotiopettajatarta, pöydällä oli rusinoita, pähkinöitä ja manteleja. Kotiopettajattaret keskustelivat siitä missä voi halvemmalla elää, Moskovassako vai Odessassa. Natasha istuutui ja alkoi kuunnella vakavan ja miettivän näköisenä heidän keskusteluaan, mutta nousi samassa seisaalleen.
— Madagaskarin saari, — hän lausui ääneen. — Ma-da-gas-kar, — toisti hän selvästi joka tavun. Vastaamatta M-me Schossin kysymykseen, mitä hän puheellaan tarkoitti, hän poistui huoneesta.