— Mutta minä en salli, kerron kaikki! — huusi Sonja kyyneleet silmissä.
— Kuinka saatat, Jumalan nimessä... Jos kerrot, niin olet vihamieheni, — sanoi Natasha. — Tahdotko tuottaa minulle onnettomuutta; tahdotko, että meidät erotetaan toisistamme?
Nähtyään Natashan kauhun Sonja alkoi itkeä häpeästä ja säälistä.
— Mutta mitä on sitten tapahtunut teidän keskenne? — Sonja kysyi. — Mitä hän on sinulle sanonut? Miksei hän ole tullut tänne?
Natasha ei vastannut.
— Jumalan nimessä, Sonja, älä sano kenellekään, älä kiusaa minua, — rukoili Natasha. — Muista, että tällaisiin asioihin ei pidä sekaantua. Tunnustin sinulle...
— Mutta miksi tämä salaperäisyys? Miksei hän tule tänne? — kyseli Sonja. — Miksei hän suoraan pyydä kättäsi? Onhan ruhtinas Andrei antanut sinulle täyden vapauden. Jos siis haluat, niin... Mutta minä en luota häneen. Ajattele itse, Natasha, minkälaisia salaisia syitä saattaa olla?
Natasha katseli ihmettelevin silmin Sonjaa. Hän tuli nähtävästi itsekin vasta ensi kerran ajatelleeksi tätä asiata ja siksi hän ei tietänytkään, mitä olisi vastannut.
— Minkälaisia syitä, en todellakaan tiedä. Mutta kyllä syitä täytyy olla!
Sonja huoahti ja ravisti epäilevästi päätään.