— En voi teille sanoa, miten paljon olen siitä ajasta kokenut ja muuttunut. En itseäni enään tuntisi.
— Niin, paljon, paljon olemme niistä päivin muuttuneet, — sanoi ruhtinas Andrei.
— No, entäs te? — Pierre kysäsi, — mitä suunnitelmia teillä on?
— Suunnitelmia? — toisti ruhtinas Andrei pilkallisesti.
— Minulla suunnitelmia? — hän kertasi, ikäänkuin olisi ihmetellyt sellaisen sanan merkitystä. — Niin, näethän, rakennutan, haluan tulevana vuonna jo tykkönään muuttaa...
Pierre vaiti ollen herkeämättä katseli Andrein vanhentuneisiin kasvoihin.
— Ei, minä kysyn, — sanoi Pierre, mutta ruhtinas Andrei keskeytti:
— Niin, mitäpäs minusta puhetta ... kerrohan sinä, kerro matkastasi, kaikesta, mitä maatiloillasi olet toimittanut.
Pierre alkoi kertoa, mitä hän oli tehnyt maatiloillaan, parhaampansa mukaan kumminkin koettaen salata osallisuutensa tehtyihin parannuksiin. Ruhtinas Andrei ehätti jonkun kerran edeltä sanomaan Pierren ajatuksen, aivan kuin olisi kaikki, mitä Pierre oli tehnyt, ollut jo kauvan tunnettu tarina, ja hän kuunteli, ei ainoastaan haluttomasti, vaan vieläpä kuni häveten Pierren puheita.
Pierren olo ystävänsä seurassa kävi kiusalliseksi, jopa raskaaksikin. Hän vaikeni.