— Eräästä seikasta Jumalaa kiitän, kiitän siitä, etten tappanut sitä miestä, — Pierre sanoi.
— Miksikä? — virkkoi ruhtinas Andrei. — Häijyn koiran tappaminen on hyväkin työ.
— Ei, ihmisen tappaminen on pahasti, väärin...
— Miksi väärin? — toisti ruhtinas Andrei. — Mikä on oikeata, mikä väärää, ei ole ihmisten määrättävissä. Ihmiset ovat iät päivät erehtyneet ja tulevat erehtymään, eivätkä missään enemmän kuin siinä, mitä katsovat kulloinkin oikeaksi ja vääräksi.
— Väärää on se, mikä on vahingoksi toiselle ihmiselle, — sanoi Pierre hyvillään siitä, että ruhtinas Andrei ensi kerran hänen tulonsa jälkeen innostui ja alkoi puhua, tahtoen ilmaista kaiken, mikä oli tehnyt hänet sellaiseksi kuin hän nyt oli.
— Mutta kuka sinulle on sanonut, mikä on vahingoksi toiselle ihmiselle? — kysyi ruhtinas Andrei.
— Vahingoksi? Vahingoksi? — Pierre sanoi. — Kaikki tiedämme, mikä on vahingoksi itsellemme.
— Niinpä tiedämme, mutta sitä, mikä on itselleni vahingoksi, en voi tehdä toisille, — sanoi ruhtinas Andrei, yhä enemmän innostuen ja nähtävästi haluten ilmaista Pierrelle uuden maailmankatsomuksensa. Hän puhui ranskaa. — Je ne connais dans la vie que deux maux hien réels: c'est le remord et la maladie. Il n'est de bien que l'absence de ces maux.[26] Elää itseään varten ja välttää vain näitä kahta pahaa: siinä nykyinen viisauteni.
— Mutta lähimäisenrakkaus ja uhrautuvaisuus? — puuttui Pierre puheesen. — Ei, en koskaan ole kanssanne yhtä mieltä! Elää vain niin, ettei tee pahaa, ettei tee kaduttavia tekoja, ei riitä. Minä elin niin, elin itseäni varten ja turmelin elämäni. Ja vasta nyt, kun elän, tai ainakin koetan elää (vaatimattomuudesta Pierre korjasi lauseensa) toisia varten, vasta nyt olen käsittänyt elämäni koko onnen. Ei, en ole kanssanne yhtä mieltä, ja ettepä tekään niin ajattele kuin puhutte.
Ruhtinas Andrei katseli vaiti ollen Pierreä ja hymyili ilkamoivasti.