Tästä päivästä pitäen koko seuraavan Rostovilaisten matkustuksen ajan pysyi Natasha kaikissa levähdys- ja yöpaikoissa luopumattomana haavottuneen Bolkonskin luona ja lääkärin täytyi tunnustaa, ettei hän ollut odottanut neidolta moista lujuutta ja taitoa haavottuneen hoitamisessa.
Niin kauhealta kuin kreivittärestä tuntuikin ajatus, että ruhtinas Andrei voi kuolla (joka oli hyvin luultavaa lääkärin mielestä) matkalla hänen tyttärensä käsiin, ei hän kuitenkaan voinut vastustaa Natashaa. Vaikka haavottuneen ruhtinas Andrein ja Natashan välille muodostuneen lähestymisen tähden johtuikin mieleen, että ruhtinas Andrein parannuttua sulhasen ja morsiamen entinen suhde saattoi uudistua, ei kukaan kuitenkaan puhunut tästä ja kaikista vähimmin Natasha ja ruhtinas Andrei, sillä ratkaisematon, häälyvä kysymys ei ainoastaan Bolkonskin, vaan myöskin koko Venäjän elämästä tai kuolemasta karkotti pois kaikki muut arvelut.
XXXIII.
Pierre heräsi syyskuun 3 p:nä myöhään. Hänen päätään kivisti. Puku, jossa hän oli nukkunut riisuutumatta, rasitti hänen ruumistaan. Ja hänen sydäntään ahdisti sekava tunne jostain häpeällisestä, jonka hän eilen oli tehnyt. Tämä häpeällinen teko oli hänen eilinen keskustelunsa kapteeni Ramballen kanssa.
Kello osotti 11, mutta ulkona näytti olevan hyvin sumuista. Pierre nousi ylös, hieroi silmiään ja nähtyään pistoolin, jonka Gerasim oli pannut takasin pöydälle, muisti Pierre, missä hän oli ja mitä hänen oli tehtävä, juuri tänä päivänä.
"Enköhän jo ole myöhästynyt?" ajatteli Pierre. "Tuskin, hänen tulonsa Moskovaan ei varmaankaan tapahdu ennen kello 12."
Mutta Pierre ei malttanut jatkaa miettimistään siitä, mikä häntä odotti, vaan jouduttautui lähtöön.
Kohenneltuaan pukuaan otti Pierre pistoolin käteensä ja aikoi lähteä. Vaan silloin johtui hänen mieleensä ensi kerran ajatus, miten hän kantaisi ulkona asettaan, ei kai suinkaan kädessä. Ja hankalaa oli piilottaa kookas pistooli leveän kauhtanankin alle. Sitä ei voinut pistää vyön alle eikä kainaloonkaan, niin ettei sitä olisi huomannut. Kaiken lisäksi oli pistooli lataamaton eikä Pierre joutanut sitä enää lataamaan. "Samahan se on tikarikin", sanoi Pierre itselleen, vaikka hän oli usean kerran aikomuksensa täytäntöönpanoa miettiessään päätellyt mielessään, että ylioppilaan pahin erehdys 1809 oli ollut siinä, että hän oli yrittänyt murhata Napoleonin tikarilla. Mutta ikäänkuin Pierren päätarkotuksena ei olisi ollutkaan täyttää aijottu teko, vaan näyttää itselleen, ettei hän peräydy aikomuksestaan, vaan tekee kaikki sen toteuttamiseksi, tempasi hän nopeasti Suharevin tornin luota yht'aikaa pistoolin kanssa otetun tylsän, loville lohkeutuneen tikarin, joka oli viheriässä tupessa ja pisti sen liivinsä poveen.