— Pölkky, julmuri! — kirkasi nainen vihaisesti ja lakkasi samassa itkemästä. — Sinulla ei ole sydäntä, omaa lastasi et sääli. Joku muu olisi tulestakin ottanut. Mutta sinä olet pölkky, vaan et ihminen etkä isä. Te olette jalomielinen mies, — kääntyi nainen nyyhkyttäen Pierreen, — naapurissa syttyi palamaan ja sieltä hyökäsi tulen meille. Palvelustyttö alkoi huutaa: palaa! Hätä käteen ja tavaroita hamuamaan. Mutta niine hyvinemme hypättiin, mitä päällä oli... Tuossa on, mitä saatiin... Pyhiä esineitä ja myötäjäispatja, muu kaikki on mennyttä kalua. Missä lapset on — Kotitshkaa ei olekaan! Ooo! Oo! Herra Jumala!... — ja hän purskahti taas itkuun. — Kultainen pienokaiseni! Palanut, palanut!
— Mihin, mihin hän jäi? — kysyi Pierre.
Pierren kasvojen elpyvästä ilmeestä päätti nainen, että tämä mies voi häntä auttaa.
— Batjushka! Isä! — parkui nainen Pierren jalkoja syleillen. — Hyväntekijäni, rauhoita edes sydämeni... Aniska, lurjus, mene saattamaan, — huusi hän palvelustytölle suu vihasta ammollaan, jolloin hänen pitkät hampaansa pistivät entistä enemmän näkyviin.
— Saata, saata, minä ... minä ... teen, — virkkoi Pierre hätääntyneellä äänellä.
Likainen palvelustyttö nousi kirstujen luota, kääri palmikkonsa ja huokaistuaan läksi astumaan polkua, jolloin hänen tylsät, paljaat jalkansa vilkuivat hameiden alta. Oli kuin olisi Pierre yht'äkkiä herännyt raskaasta horroksesta. Hän kohotti päänsä pystymmä, hänen silmiinsä syttyi elämän hehku ja läksi nopein askelin tytön jälestä, astui tämän ohi ja tuli Povarskajalle. Katu oli kokonaan mustan savun vallassa. Tulenkielekkeitä roihuili siellä täällä savun seassa. Suuri väkijoukko tungeskeli palon luona. Keskellä katua seisoi ranskalainen kenraali ja puhui jotain hänen ympärillään oleville. Pierre, jonka jälestä laahusti tyttö, aikoi mennä sille paikalle, jossa kenraali seisoi, mutta ranskalaiset sotamiehet estivät hänet.
— On ne passe pas,[277] — huusi hänelle eräs.
— Tänne, setä, — huudahti tyttö, — mennään täältä Nikulinin kautta.
Pierre kääntyi takasin ja läksi vähäväliä hypähdellen tytön jälestä. Tyttö juoksi kadun poikki, kääntyi vasemmalle toiselle kadulle ja päästyään kolmen talon ohi kääntyi oikealle ja meni eräästä portista sisään.
— Se on täällä, — sanoi tyttö.