— En ole likikään äidin veroinen, — sanoi kreivitär Maria, — tunnen sen ja se huolettaa minua. Oivallinen poika. Olen hyvin levoton hänen tähtensä. Hänen sietäisi päästä ihmisten ilmoille.
— Kohta hän pääseekin, ensi kesänä vien hänet Pietariin, — sanoi Nikolai. — Niin, Pierre on aina ollut haaveilija eikä hän muuksi muutu, — jatkoi hän palaten kabinetissa tapahtuneeseen keskusteluun, joka ei vieläkään näyttänyt antavan hänelle rauhaa. — Mitä se minua liikuttaa, jos Araktshejef on kelvoton, mitä tekemistä minulla oli heidän ja heidän asioidensa kanssa, silloin kun menin naimisiin ja velkoja oli niin paljon, että olivat panna istumaan ja vanha äiti lisäksi, joka ei siedä eikä ymmärrä semmoista. Ja sitte sinä, lapset ja asiat. Omanko tyydytykseni tähden minä puuhaan aamusta iltaan asioilla ja konttorissa. Ei, minä tiedän olevani velvollinen työskentelemään äitini tyydytykseksi, sinun hyvyytesi palkitsemiseksi ja pelastaakseni lapseni siitä kurjuudesta, jota itse olen nähnyt.
Kreivitär Marian mieli teki sanoa, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä ja että Nikolai pitää aivan liian tärkeinä noita asioitaan, mutta samalla hän tiesi, että sanominen oli tarpeetonta ja hyödytöntä.
— Tiedätkö, Maria, — sanoi Nikolai, — äsken kävi täällä Ilja Mitrofanovitsh (tämä oli tilanhoitaja Tambovin läänistä) ja kertoi, että metsästä tarjotaan 80 tuhatta ruplaa.
Ja Nikolai rupesi kerroskelemaan eloisin kasvoin, miten kohtapuoleen käy mahdolliseksi ostaa takasin Otradnojen tila. "Vielä kymmenen vuotta ja silloin on lasteni hyvä olla."
Kreivitär Maria ymmärsi täydelleen miehensä ajatukset. Hän tiesi, että kun Nikolai tuolla tavoin ajattelee ääneen, kysyy hän usein hänenkin mielipidettään, mutta suuttuu, kun näkee hänen olevan muissa ajatuksissa. Kreivitär Marian täytyi pakottamalla pakottaa ajatuksiaan pysymään miehensä sanoissa, jotka eivät häntä ollenkaan huvittaneet... Kun hän katsoi mieheensä, ei hän oikeastaan ollut vaipunut muihin ajatuksiin, mutta hän tunsi jotain muuta. Hän tunsi nöyrää, hellää rakkautta tuota miestä kohtaan, joka ei koskaan tule ymmärtämään kaikkea, minkä hän itse ymmärsi ja tämän tähden rakasti hän miestään vielä voimakkaammin ja palavan hellemmin. Tämän tunteen lisäksi, joka oli kokonaan vaivuttanut hänet ja esti häntä syventymästä miehensä suunnitelmien yksityiskohtiin, liikkui hänen mielessään ajatuksia, jotka eivät olleet missään yhteydessä sen kanssa, josta hänen miehensä puhui. Hän ajatteli veljenpoikaansa (kun Nikolai oli maininnut, miten kiihkein mielin poika oli kuunnellut Pierren sanoja, oli se tehnyt kreivitär Mariaan syvän vaikutuksen) ja monenlaisia piirteitä Nikolenkan herkästä, tunteellisesta luonteesta nousi hänen mieleensä. Samalla hän ajatteli lapsiaan. Hän ei kuitenkaan verrannut lapsiaan ja veljenpoikaansa toisiinsa, vaan vertasi tunteitaan heihin ja silloin hän huomasi surukseen, että hänen tunteistaan Nikolenkaa kohtaan puuttui jotain.
Toisinaan hän johtui ajattelemaan, että ero aiheutui lasten iästä, mutta sittenkin tuntui hänestä, ettei hän ollut tehnyt kaikkeaan heidän tähtensä ja hän lupasi sydämessään parantaa itsensä ja tehdä senkin, mikä oli mahdotonta: rakastaa tässä elämässä sekä miestään, lapsiaan, Nikolenkaa että kaikkia lähimäisiään, niin kuin Kristus oli rakastanut ihmiskuntaa. Kreivitär Marian sielu pyrki aina äärettömyyttä, ikuisuutta, täydellisyyttä kohti ja sen vuoksi ei se löytänyt koskaan rauhaa. Hänen kasvoilleen nousi sielun salattujen, korkeiden kärsimysten ylhä ilme, sielun, jota rasittavat ruumiin kahleet. "Jumalani! Miten meidän käy, jos hän kuolee, kuten minusta tuntuu, kun hänen kasvonsa ovat tuollaiset!" ajatteli Nikolai ja polvistuen jumalankuvan eteen hän rupesi lukemaan ehtoorukouksia.
XVI.
Kun Natasha oli jäänyt kahden kesken miehensä kanssa, rupesivat hekin keskustelemaan niin, kuin ainoastaan puolisot voivat keskenään keskustella: he ymmärsivät ja oivalsivat toistensa ajatukset tavattoman selvästi ja nopeasti ja tämä tapahtui vastoin kaikkia logikan sääntöjä, ilman harkintaa, järkeilyä ja johtopäätöksiä kokonaan omalla erikoisella tavalla. Natasha oli niin tottunut puhelemaan miehensä kanssa tällä tavalla, että jos heidän välillään oli jotain kieroa, niin huomasi hän sen parhaiten siitä, että Pierre rupesi puhumaan johdonmukaisesti. Jos Pierre ryhtyi jotain todistamaan, puhumaan harkitsevasti ja tyynesti ja jos kreivitär Maria miehensä esimerkkiä noudattaen rupesi tekemään samoin, tiesi kreivitär, että se vie aivan varmaan riitaan.