Sitte hän kääntyi miehiinsä ja käski näiden mennä metsään vahtituvalle, jonne oli päätetty kokoutua levähtämään, vaan upseerin, jolla oli kirgisiläinen hevonen (tämä upseeri toimitti adjutantin tehtäviä), etsimään Dolohovia, ottamaan selon, missä hän oli ja tulisiko illalla. Denisof itse aikoi lähteä kasakkakapteenin ja Petjan kanssa metsän laiteeseen Shamshevon kohdalle ottamaan vihiä siitä paikasta, johon ranskalaiset asettuisivat ja johon hyökkäys oli huomenna tehtävä.
— No, pitkäparta, — sanoi Denisof opasmusikalle, — vieppäs Shamshevoon.
Denisof, Petja ja kasakkakapteeni, joita seurasi muutamia kasakkoja ja se husari, joka kuletti ranskalaista poikaa, läksivät ratsastamaan vasemmalle rotkon yli metsän reunaa kohti.
V.
Sade oli tauonnut, ainoastaan sumua laskeutui vielä ja vesipisaroita putoili puiden oksista. Denisof, Petja ja kasakkakapteeni ratsastivat ääneti musikan jälestä, joka kuulumattomin askelin paarusti virsuissaan metsän rinnettä kohti.
Kun he olivat päässeet eräälle loivalle rinteelle, pysähtyi musikka, vilkasi ympärilleen ja suuntasi kulkunsa harvenevaa metsän laitaa kohti. Hän pysähtyi erään suuren tammen viereen, joka ei vielä ollut luonut lehtiään ja viittasi salaperäisesti kädellään tulemaan luokseen.
Denisof ja Petja ajoivat hänen luokseen. Siltä paikalta, johon musikka oli pysähtynyt, näkyi ranskalaisia. Metsän laidasta ulottui eteenpäin loivana kumpareena toukopelto. Oikealta näkyi jyrkän notkon takaa pieni kylä pahanen ja pieni herrastalo luhistuneine kattoineen. Kylässä, herrastalossa, sen ympärillä, puutarhassa, kaivojen ja lammen luona ja pitkin sillalta kylään nousevaa tietä näkyi häälyvän sumun seassa liikkuvan väkeä, joka oli noin 200 sylen päässä. Kuului selvästi vieraskielisiä huutoja miesten kesken ja myöskin hevosille, jotka kiskoivat kuormia mäkeä ylös.
— Tuokaa vanki tänne, — sanoi Denisof matalalla äänellä laskematta ranskalaisia silmistään.
Kasakka laskeutui hevosen selästä, otti alas pojan ja meni hänen kanssaan Denisovin luo. Denisof kyseli ranskalaisiin osottaen, mitä joukkoja mitkin olivat. Poika katsoi kohmettuneet kädet taskussa ja harittavin silmin niin peloissaan Denisoviin, että vaikka hän näyttikin haluavan sanoa kaikki, minkä tiesi, sotkeutui hän kokonaan vastauksissaan eikä osannut muuta kuin myöntää sen, mitä Denisof kysyi. Denisof kääntyi äkäisenä kasakkakapteeniin ja ilmaisi tälle omat arvelunsa.