— Valehtelet.
— Varkaita täällä on käynyt. Tuima on poissa. Polle on poissa. Ei,
Polle on täällä. Liinaharja poissa. Sorea poissa.
Kolmea hevosta kaivattiin. Pjotr Nikolajevitsh ei puhunut sanaakaan.
Hän synkistyi ja huohotteli raskaasti…
— Saisinpa sen roiston käsiini! Kenen oli vahtivuoro?
— Petjkan. Petjka nukahti.
Pjotr Nikolajevitsh kääntyi poliisin puoleen, pani liikkeelle nimismiehen, kunnan esimiehen ja oman väkensä. Hevosia ei tavattu.
— Kirottua kansaa, — puhui Pjotr Nikolajevitsh, — minkä ne ovatkaan tehneet! Mutta malttakaahan! Roistoja olette, roistoja jokaikinen! Kyllä tästälähin tiedän, miten teitä on kohdeltava.
X.
Hevoset olivat sillä aikaa jo toimitetut piilopaikkaan. Tuima oli myyty mustalaisille 18 ruplaan, Liinaharja oli vaihdettu talonpojalle, jonka talo oli neljänkymmenen virstan päässä, Sorea oli ajettu pilalle, teurastettu ja nahka myyty kolmeen ruplaan. Koko tämän hevosvarkauden etunenässä oli ollut Ivan Mironov. Hän oli ennen palvellut Pjotr Nikolajevitshin luona, tunsi talon tavat ja oli päättänyt ottaa rahansa takaisin.
Vahinkonsa jälkeen tuossa kuponkijutussa oli Ivan Mironov kauan juopotellut ja olisi juonut kaikki, ellei vaimonsa olisi häneltä piilottanut suitsia, vaatteita ja kaikkea millä suinkin saattoi olla hintaa. Päissään ollessaan Ivan Mironov lakkaamatta ajatteli sitä miestä, joka oli hänelle vääryyttä tehnyt, ja kääntyi hänen vihansa tästä kaikkiin muihinkin herroihin ja herraskaisiin, joiden hän luuli vain meikäläisiä nylkemällä elävänkin. Olipa Ivan Mironov kerran juopottelemassa Podolskin seuduilta olevien miesten kanssa, ja nämä humalaiset kertoivat hänelle matkalla, miten olivat varastaneet hevosia muutamalta moukalta. Ivan Mironov alkoi haukkua hevosvarkaita siitä, että olivat varastaneet talonpojalta, — se on synti, — sanoi hän; talonpojalle on hevonen kuin veli ikään, mutta sinä häneltä sen riistät. Jos varastaa, niin varastaa herroilta. Ne koirat eivät muuta ansaitse. Siitä pitemmälle puhuttaissa Podolskin miehet sanoivat, että herroilta ei ole helppo hevosia viedä. Täytyy tietää ovet ja lukot, eikä sinne ole ilman kotimiestä meneminen. Silloin muistui Ivan Mironovin mieleen herra Sventitskij, jonka talossa hän oli ollut renkinä, muistui, että Sventitskij oli kerran pidättänyt hänen palkastaan puolitoista ruplaa särjetyn sahranterän vuoksi, muistui myöskin kimohevoset, joita oli työssä käyttänyt.