Vasili oli istunut permannolle Tshujevin viereen lukemista kuuntelemaan. Nyt hän nyykäytti hyväksyvästi kaunista päätään. — Oikein, — sanoi hän päättävästi, — menkää senkin vietävät ijankaikkisiin vaivoihin, ketään ette ole syöttäneet, aina vain olette muita ryöstäneet. Niin teidän pitikin käydä. Nikodeemusta minä pidän suuressa arvossa, — lisäsi hän, kehuakseen omia tietojaan.

— Eikö sitä anteeksiantamusta sitten olekaan? — kysyi Stepan, kuultuaan lukemisen ja äänettömänä antaen pörröisen päänsä vaipua kallelleen.

— Maltahan vähän, — sanoi Tshujev Vasilille, joka herkeämättä löpisi siitä, kuinka rikkaat jättävät kulkijainta ruokkimatta ja vangittua lohduttamatta.

— Etkö malta suutasi tukkia, — toisti Tshujev, evankeliumin lehtiä selaillen. Löydettyään hakemansa paikan Tshujev silitti suurella, vankilassa vaalenneella, voimakkaalla kädellään lehdet suoriksi.

— Ja kaksi muuta, jotka olivat pahantekijöitä, vietiin hänen kanssaan surmattavaksi, Kristuksen kanssa, näet, — alkoi Tshujev. — Ja kun saapuivat paikalle, jota sanotaan Pääkallon paikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät." Ja kansa seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin ivasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut, auttakoon nyt itseänsä, jos hän on Jumalan valittu Kristus." Myöskin sotamiehet, pilkkasivat häntä, menivät hänen luokseen ja tarjosivat hänelle hapanta viiniä ja sanoivat: "Jos sinä olet juutalaisten kuningas, niin auta itseäsi." Oli myös pantu yläpuolelle häntä päällekirjoitus: "Tämä on juutalaisten kuningas." Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä." Mutta toinen nuhteli häntä, vastasi ja sanoi: "Etkö sinä pelkää edes Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alaisena? Me tosin kärsimme oikeutta myöten, sillä me saamme mitä tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänään olet minun kanssani oleva paratiisissa."

Stepan ei sanonut mitään ja istui ajatuksiinsa vaipuneena, ikäänkuin olisi kuunnellut, mutta sanaakaan enää kuulematta siitä, mitä Tshujev vielä lisäksi luki.

Sitäkö se usko siis olikin! Pelastuivat ainoastaan ne, jotka ovat ravinneet köyhiä, käyneet vangittujen luona, mutta helvettiin joutuivat ne, jotka jättivät sen tekemättä. Ja sittenkin, rosvo katui vasta ristillä, mutta pääsi paratiisiin. Stepan ei tässä kohden huomannut mitään ristiriitaisuutta, vaan päinvastoin oli toinen asia toista tukemassa: se, että laupeaat pääsevät taivaaseen, mutta kovasydämiset helvettiin, se tarkoitti, että kaikkien on oltava laupeita, mutta se, että Kristus antoi rosvolle anteeksi, se merkitsi vain, että Kristuskin oli laupeas. Kaikki tuo oli Stepanille perin uutta, hän vain ihmetteli, kuinka se oli saattanut olla näihin asti hänelle peitossa. Ja hän alkoi viettää vapaata aikaansa aina Tshujevin seurassa, kysellen ja kuunnellen. Hän pääsi näin perille siitä, että koko opin yleinen tarkoitus oli tehdä ihmiset veljeksiksi, panna ne rakastamaan ja säälimään toisiansa, jolloin kaikki on kääntyvä parhain päin, ja kuunnellessaan hän muisteli niinkuin jonakin unohtuneena ja tuttuna kaikkea sitä, mikä tätä oppia kannatti, ja taas antoi mennä korvainsa ohi sen, mikä ei oppiin sopinut pitäen sitä oman ymmärtämättömyytensä syynä. Ja siitä ajasta alkaen Stepan muuttui toiseksi ihmiseksi.

IV.

Stepan Pelagejushkin oli kyllä ennenkin ollut hiljainen mies, mutta viime aikoina hän oli pannut sekä vahtimestarin että tirehtöörin ihmettelemään ja toverit kummeksimaan sitä muutosta, mikä hänessä oli tapahtunut. Käskemättä, jopa toistenkin vuorolla hän otti suorittaakseen raskaimpia töitä, kuten makkien puhdistamisen. Mutta tästä nöyryydestä huolimatta toverit kunnioittivat ja pelkäsivät häntä, erittäinkin muutaman tapauksen jälkeen. Kaksi jätkää näet hyökkäsi kerran hänen kimppuunsa; hän löi ne takaisin, mutta taittoi toiselta käden. Jätkät olivat ruvenneet pelaamaan nuoren, rikkaan vangin kanssa ja vieneet kaikki mitä hänellä oli. Stepan meni tämän puolelle ja riisti heiltä voittorahat. Tästä olivat jätkät alkaneet rähistä ja ruvenneet häntä lyömään, mutta hän oli ne voittanut molemmat. Tirehtöörin sitten tiedustellessa riidan syytä, jätkät väittivät Stepanin alkaneen heitä lyödä. Stepan ei puolustanut itseään, vaan otti nöyrästi vastaan rangaistuksen, kolmen vuorokauden arestin ja siirtymisen yksinäiskoppiin.

Yksinäiskoppi oli hänelle paha siitä, että erotti hänet Tshujevistä ja evankeliumista, ja hän pelkäsi lisäksi, että mahdollisesti näyt jälleen uudistuvat. Mutta ne eivät uudistuneet. Koko hänen sielunsa oli täynnänsä uutta, iloista sisältöä. Hän olisi ollut mielissään yksinäisyydestään, jos vain olisi tainnut lukea ja jos hänellä olisi ollut evankeliumia. Evankeliumin hän sitten saikin, mutta lukemisesta ei tullut mitään.