Hän iloitsi kovin mielessään. Ja kun hänet sitten kuitenkin pantiin kiinni, kehui hän oikeudessa, että rahat olivat sillä lihakkaalla pölkkypäällä huonossa tallessa, ja minä panin ne liikkeelle, köyhiä ihmisiä niillä auttaen.
Ja hänen puolustuksensa oli niin ilomielistä ja hyväntahtoista, että valamiehet olivat vapauttamaisillaan hänet.
Tuomion julistettua hän kiitti oikeutta ja edeltäpäin sanoi karkaavansa.
XIV.
Rouva Sventitskin keisarille lähettämällä sähkösanomalla ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Anomusten kansliassa ei ensin aijottu ollenkaan sitä keisarille esittää, mutta kun sitten keisarillisilla aamiaisilla nousi puhe Sventitskin asiasta, esitti aamiaisilla oleva kanslian tirehtööri sähkösanoman murhatun leskeltä. — C'est très gentil de sa part [se on kovin kilttiä hänen puoleltaan], — sanoi joku keisarillisen perheen naisista.
Mutta keisari itse huokasi, kohautti olkapäitä epolettineen ja sanoi: "laki", ojentaen esille maljan, johon kamarilakeija kaatoi Mosel-viiniä. Kaikki olivat ihmettelevinään keisarin lausuman sanan viisautta. Sähkösanomasta ei ollut sen enempää puhetta. Ja niinpä ne molemmat miehet, sekä vanha että nuori, hirtettiin Kasaanista hankitun julman murhaajan, tatarilaisen pyövelin avulla.
Muija olisi tahtonut pukea miehensä ruumiin valkoiseen paitaan, valkoisiin jalkariepuihin ja uusiin tallukkoihin, mutta ei annettu, ja molemmat ruumiit viskattiin samaan kuoppaan kirkkomaan ulkopuolelle.
— Minulle on ruhtinatar Sofia Vladimirovna maininnut hänen olevan erinomaisen saarnaajan, — sanoi kerran keisarin äiti, vanha keisarinna pojalleen.
— Faites le venir. Il peut precher à la Cathedrale. [Kutsukaa hänet tänne. Hän voi saarnata tuomiokirkossa]
— Ei, antaa hänen tulla mieluummin tänne, — sanoi keisari ja käski kutsua Isidor vanhuksen hoviin.