Hovikirkkoon kokoontui koko kenraalikunta. Kysymys oli uudesta, harvinaisesta saarnaajasta.
Esille tuli harmaapäinen äijä rähjä, katsahti kaikkiin ympärilleen: nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, ja alkoi.
Ensin meni kaikki hyvin, mutta mitä pitemmälle tultiin, sitä kummempia alkoi kuulua. Il devient de plus en plus aggressif [Hän käy yhä enemmän hyökkääväksi], — kuten keisarinna lausui. Ukko pauhasi kaikkia vastaan. Puhui kuolemanrangaistuksesta, ja piti sen välttämättömyyttä todistuksena kehnosta hallituksesta. Saako kristityssä maassa tappaa ihmisiä?
Kaikki katsahtelivat toisiinsa ja kaikkien mieltä kiinnitti ainoastaan saarnan sopimattomuus ja kuinka sen kuuntelemisen täytyi olla keisarille epämiellyttävä, mutta ei kukaan lausunut ajatustaan julki. Kun Isidor sanoi amenensa, lähestyi häntä metropoliitta ja pyysi luoksensa.
Metropoliitan ja synoodin yliprokuraattorin kanssa tapahtuneen keskustelun jälkeen ukko lähetettiin heti luostariin, ei kuitenkaan omaansa, vaan Susdalskin luostarivankilaan, jonka päällikkönä ja komentajana oli isä Misail.
XV.
Kukaan ei ollut tietääkseenkään mistään epämiellyttävästä Isidorin saarnassa, eikä kukaan siitä puhunut. Ja keisarista näytti, kuin vanhuksen sanat eivät olisi jättäneet häneen mitään jälkeä, mutta pari kertaa päivän kuluessa hän tuli muistelleeksi talonpoikien telotusta, joiden armahtamista Sventitskin lesken sähkösanomassa pyydettiin. Päivällä oli paraati, sitten huviajelu, sitten ministerien vastaanotto, sitten päivälliset, ja illalla teaatteri. Keisari nukkui niinkuin tavallista kohta kun painoi päänsä tyynyä vastaan. Yöllä hän heräsi kauheaan uneen: pellon aukeamalla oli olevinaan hirsipuita ja niissä heilui ruumiita, jotka pistivät kielensä ulos ja liikkuivat yhä edemmäs ja edemmäs, Ja joku huusi: sinun työtäsi, sinun työtäsi! Keisari heräsi hiostuneena ja alkoi ajatella. Ensi kerran hän ajatteli vastuunalaisuutta, jossa hän oli, ja ukon kaikki sanat muistuivat hänen mieleensä…
Mutta hän näki oman ihmisyytensä ainoastaan kaukaa katsoen eikä voinut antautua ihmisen yksinkertaisille vaatimuksille niiden vaatimusten vuoksi, joita joka taholta keisarille asetettiin; ja taas pelkkien ihmisvelvollisuuksien tunnustamiseen sitovammiksi kuin keisarinvelvollisuudet ei hänellä ollut voimaa.
XVI.
Kärsittyään loppuun toisen vankeusaikansa tuli entinen sukkela, itserakas keikari Proshka sieltä aivan myytynä miehenä. Selvänä ollessaan hän istui tyhjäntoimittajana ja isän haukkumisista huolimatta söi leipää, työtätekemättä; milloin taas tuli juomahalu, oli valmis varkain viemään mitä hyvänsä kapakkaan ja juomaan suuhunsa. Istuskeli, yskiskeli ja syljeskeli. Lääkäri, jonka luona hän kävi, kuunteli rintaa ja pudisti päätänsä.