Mitjassa kiehahteli yhä vielä viha isää kohtaan.
— Mitä huomisesta, kun tänään tarvitsen. Tiedä siis, että menen toverin luo.
Hän läksi ulos, paiskaten oven jälkeensä.
"Ei auta muu. Kyllä se poika osaa neuvoa minne kello pantataan", ajatteli Mitja, kelloaan liivin taskusta tunnustellen.
Mitja otti laatikosta kupongin ja hopearahan, pani päällystakin yllensä ja meni toverinsa Mahinin luo.
II.
Mahin oli lyseolainen, jolla oli jo viikset. Hän pelasi korttia, hänellä oli naistuttava ja aina rahaa. Asui tätinsä luona. Mitja tiesi hyvin, ettei Mahin ollut mikään hyvä poika, mutta toveriseurassa alistui kuitenkin aina hänen tahtoonsa. Mahin oli kotona, menossa teatteriin. Hänen siivottomassa huoneessaan oli hyvänhajuisen saippuan ja eau de colognen tuoksua.
— Se on paha paikka, — sanoi Mahin, kun Mitja oli hänelle kertonut surunsa, näyttänyt kupongin ja hopearahan ja sanonut tarvitsevansa 9 ruplaa. — Saahan kellon pantata, mutta on parempiakin keinoja, — sanoi Mahin, vilkuttaen toista silmäänsä.
— Mitä parempia?
— Asia on sangen yksinkertainen. — Mahin otti kupongin käteensä. —
Iskeä ykkönen tuohon 2:50:n eteen, silloin saamme 12:50.