— Onko niitä sellaisiakin kuponkeja?
— Tietysti. Entä 1000 ruplan arvopapereissa. Sitäpaitsi olen yhden sellaisen saanut kerran menemäänkin.
- Älä hiidessä.
— No, mitä sanot, isketäänkö? — kysyi Mahin, kynä jo kädessä ja suoristaen kuponkia vasemman kätensä sormilla.
— Mutta eiköhän se ole väärin!
— Ja mitä joutavia!
"Todellakin", ajatteli Mitja muistaen taas isänsä haukkumasanan: roisto. "Tulkoonkin minusta roisto." Hän katsahti Mahinia silmiin. Mahin katsoi häneen rauhallisesti hymyillen. — Iskenkö?
— Iske.
Mahin piirsi huolellisesti ykkösen kuponkiin.
— Nyt ei muuta kuin mennään myymälään. Tuolla nurkkatalossa on valokuvatarpeiden kauppa. Satun juuri tarvitsemaan kehyksiä tähän valokuvaan. — Hän veti esille valokuvan suurisilmäisestä neitosesta, jolla oli tavattoman tuuhea tukka ja oivallinen vartalo.