— Mitä sanot siitä henttusesta? Hä?
— Kyllä, kyllä. Mutta miten…
— Hyvin yksinkertaisesti. Tulehan nyt vain.
Mahin pukeutui ja he menivät yhdessä kadulle.
III.
Valokuvatarpeiden myymälän ovessa soi kello. Sisään tuli kaksi lukiolaista, jääden katselemaan huoneen hyllyjä, sinne tänne aseteltuja valokuvatarpeita ja tiskillä olevia lasikaappeja. Perimmäisestä ovesta esiintyi rumanlainen, hyväntahtoisen näköinen nainen, asettui tiskin taa ja kysyi mitä herrat halusivat.
— Olisiko jotain kauniita kehyksiä, rouva?
— Minkä hintaisia saisi olla? — kysyi nainen. Ranteissa oli hänellä puolikämmeneen ylettyvät villasuojukset ja nopeasti ja sukkelasti hän rupesi selailemaan monenmuotoisia kehyksiä nivelistä turvonneilla sormillaan. — Nuo on 50 kopekan hintaiset, mutta nämä ovat kalliimpia. Tuossa on sievä, uudenmuotoinen, rupla kaksikymmentä.
— Antakaapa se. Mutta ettekö huojista? Eikö saisi ruplasta?
— Meillä ei tingitä, — sanoi myyjätär arvokkaasti.