— Tietäähän sen, kauhistaa se hengiltä ottaminen, rupesin tässä kerran lammasta teurastamaan, ei tahtonut tulla mitään. Mutta minä en ole ketään tappanut, ja minkätähden ne kirotut ovat minut tämmöiseksi saattaneet. En ole kellekään pahaa tehnyt…
— No, se luetaan sinulle ansioksi siellä.
— Missä siellä?
— Kuinka niin, missä? Entä Jumala?
— Missäpä se Jumalakaan, kuka sen on nähnyt, enhän minä siihen usko.
Kuolen, ruoho kasvaa päälle. Siinä kaikki.
— Niinkö arvelet. Minä olen monta ihmistä hengiltä ottanut, mutta se siellä vain muita palveli. Niinkö sinä siis luulet, että minulle tulee sama kuin hänellekin? Johan nyt.
— Luulet kaiketi että kuoltuasi sielu jääpi?
— Mitenkäs muuten. Niin se on.
Raskasta oli Proshkan kuolema, ei tahtonut saada henkeä. Viimeisellä tunnilla kuitenkin äkkiä helpotti.
Hän kutsui Stepanin luokseen.