— Voi, voi, koskee!
Shilin kauhistui.
— Mitä sinä huudat? Tatarilainen on lähellä ja voi kuulla.
Mutta itsekseen hän ajatteli:
"Hän on todellakin voimaton. Mitä minä hänelle teen? Ei sovi hyljätä toveria."
— No, — sanoi hän, — nousehan ja käy selkääni. Minä kannan sinua, kun kerran et jaksa astua.
Hän otti Kostylinin selkäänsä, tarttui käsillään hänen koipiinsa ja lähti kantaa retustamaan tietä pitkin.
— Älä Herran tähden kurista käsilläsi kurkkuani, sanoi hän. —
Pitele kiinni olkapäistä.
Vaikeaksi kävi kulku Shilinille. Hänenkin jalkansa ovat veressä ja hän on perin uupunut. Hän köyristää selkäänsä, koettaa nostaa Kostylinin ylemmäksi ja kulkea laahustaa eteenpäin.
Tatarilainen oli nähtävästi kuullut Kostylinin huudon. Shilin kuulee jonkun ajavan heidän jälessään ja huutelevan jotakin vieraalla kielellä. Hän samosi pensaikkoon. Tatarilainen tempasi pyssynsä ja laukaisi, mutta ei osunut kohti, kiljui jotakin omalla kielellään ja ratsasti tiehensä.