Kasakkain oli ratsastettava melkoinen matka, mutta tatarilaiset olivat aivan lähellä. Shilin ponnisti viimeiset voimansa, tarttui kädellään jalkapuuhun ja lähti juoksemaan kasakoita kohti. Huomaamatta mitään ympärillään hän teki ristinmerkkejä ja huusi:
— Veljet! Veljet! Veljet!
Kasakoita oli noin viisitoista miestä.
Tatarilaiset pelästyivät ja alkoivat epäröidä. Shilin juoksi kasakkain luo.
Kasakat ympäröivät hänet ja alkoivat kysellä, mikä hän oli miehiänsä ja miten sinne joutunut. Shilin oli aivan pyörällä ilosta, itki ja hoki vain:
— Veljet! Veljet!
Sotamiehet juoksivat paikalle ja ympäröivät Shilinin. Yksi antoi hänelle leipää, toinen puuroa, kolmas viinaa, eräs kääri hänen ympärilleen viitan, muuan taas särki jalkapuun.
Upseerit tunsivat hänet ja veivät linnoitukseen. Sotamiehet tulivat iloisiksi, toverit kokoontuivat Shilinin ympärille.
Shilin kertoi heille kaikki vaiheensa ja sanoi:
— Näin minä kävin kotona ja menin naimisiin! Ei se näy olevan minulle sallittu.