Pahom otti kaikesta selon, palasi syksyksi kotiinsa ja alkoi myyskennellä kaikkea. Hän myi maansa ja sai siitä voittoa, myi talonsa ja kaiken karjansa, erosi kyläkunnasta, odotti kevääseen asti ja lähti sitten perheineen uusille seuduille.
IV
Pahom saapui perheineen uudelle paikkakunnalle ja kirjoittautui asukkaaksi isoon kylään. Hän tarjosi ukoille tuliaisia ja laittoi kaikki paperit kuntoon. Hänet otettiin vastaan ja hänelle eroitettiin viiden hengen osuus eli 50 desjatinaa eri peltomaita paitsi laidunta. Pahom asettui asumaan ja hankki karjaa. Yksistään osuutena saatua maata oli hänellä nyt kolmin verroin enemmän kuin ennen ja tämä maa oli viljavaa. Elämä oli entiseen verrattuna kymmenen kertaa parempaa. Sekä viljelysmaata että laidunmaata oli yllin kyllin. Karjaa saattoi pitää niin paljon kuin vain tahtoi.
Alussa, niin kauan kuin Pahom järjesteli oloaan ja asiat menestyivät, näytti hänestä kaikki hyvältä, mutta kun hän perehtyi elämäänsä, niin tämäkin maa alkoi tuntua ahtaalta. Ensimäisenä vuonna Pahom kylvi vehnää ja sai hyvän sadon. Hän ihastui vehnän viljelykseen, mutta maaosuutta oli vähän. Ja sekin, mitä oli, oli oikeastaan kelpaamatonta. Siellä käytetään vehnän viljelykseen kesantomaata. Kylvetään yhtenä tahi kahtena vuonna ja jätetään maa sitten taas lepäämään kunnes se uudestaan nurmettuu. Tämmöinen maa on hyvin haluttua eikä sitä kaikille riitäkään. Siitä johtuu riitojakin. Rikkaammat tahtovat itse kylvää, köyhät taas antavat kauppiaille maksua vastaan. Pahomin mieli teki kylvää enemmän. Hän meni seuraavana vuonna kauppiaan puheille ja otti maata vuodeksi. Kylvi suuremman määrän ja se menestyikin hyvin, mutta maa oli kaukana kylästä — vilja oli kuljetettava 15 virstan päähän. Hän näki talonpoikien pitävän karjataloja ja rikastuvan. "Tuo on aivan toista", ajattelee Pahom. "Jospa minäkin ostaisin maata ikiomaksi ja rakentaisin karjatalon! Silloin olisi kaikki reilassa." Ja Pahom alkoi miettiä, kuinka hän saisi ostetuksi maata omakseen.
Näin eleli Pahom kolme vuotta. Vuokrasi maata, kylvi vehnää. Sadot olivat hyviä ja vehnä kelvollista ja niin kertyi rahaa säästöön. Mikäpä olisi ollut eläessä. Mutta ikävältä tuntui Pahomista joka vuosi vuokrata ihmisiltä maata ja sen takia hääriä. Missä vain oli hyvää maata saatavissa, sinne talonpojat aina kiiruhtivat ja veivät kaikki. Jos ei ehtinyt saamaan maata, niin ei kylvämisestä tullut mitään. Sattuipa kolmantena vuonna niinkin, että hän oli kauppiaan kanssa ostanut laidunmaan talonpojilta ja he olivat sen jo kyntäneet, kun talonpojat rupesivat käräjöimään ja koko työ meni hukkaan. "Jos olisi oma maa", tuumi hän, "niin en kumartaisi ketään ja kaikki menisi hyvin."
Ja Pahom alkoi tiedustella, mistä saisi ostaa maata. Hän löysikin sopivan miehen. Tällä oli 500 desjatinaa omaa maata, mutta hän oli joutunut vaikeisiin asioihin ja myi nyt huokeasta. Pahom alkoi hieroa kauppaa hänen kanssaan. Asiaa pohdittiin ja viimein sovittiin 1500 ruplan kauppahinnasta, josta puolet saisi suorittaa myöhemmin. Kaikki oli jo melkein sovittu, kun kerran Pahomin taloon poikkesi hevostaan syöttämään ohi matkustava kauppias. Juotiin teetä, puheltiin. Kauppias kertoo tulevansa kaukaa bashkiirien maasta. Siellä, — niin hän kertoo, — hän oli ostanut bashkiireilta maata noin viisi tuhatta desjatinaa. Ja tuo kaikki oli tullut maksamaan vain tuhat ruplaa. Pahom alkoi kysellä tarkemmin. Kauppias selitti. "Minä saatoin vain", hän kertoo, — "ukot hyvälle mielelle, jakelin lahjoina viittoja ja mattoja noin sadan ruplan arvosta ynnä laatikollisen teetä sekä juotin viiniä niille, jotka joivat, — ja niin otin 20 kopekalla desjatinan". Kauppias näyttää kauppakirjan. "Maa" — hän sanoo, — "on joen varrella ja koko aro kasvaa sulkaheinää". Pahom alkoi tiedustella, miten siellä kaikki oli. "Maata", — sanoo kauppias, — "on siellä niin laajalti, ett'ei sitä vuodessakaan kierrä, ja kaikki se on bashkiirein omaa. Mutta kansa on typerää kuin pässit. Voi saada melkein ilmaiseksi." "No", — ajattelee Pahom, — "miksi ostaisin tuhannella ruplallani viisisataa desjatinaa ja velkaantuisin vielä lisäksi? Miten paljon saankaan siellä tuhannella ruplalla!"
V
Pahom tiedusti, mitä teitä bashkiirien luo mennään. Heti kauppiaan lähdettyä hän itsekin hankkiutui matkaan. Hän jätti talon vaimonsa hoitoon, suoritti matkavalmistukset ja lähti renkinsä kanssa liikkeelle. He poikkesivat kaupunkiin, ostivat laatikon teetä sekä lahjoja ja viiniä aivan niinkuin kauppias oli puhunut. Sitten alkoi matka. He kulkivat 500 virstaa. Seitsemäntenä vuorokautena he saapuivat bashkiirilaisleiriin. Kaikki oli niin kuin kauppias oli kertonut. He asuvat kaikki arolla joen varrella huopateltoissa. Itse he eivät viljele maata eivätkä syö leipää. Karja ja hevoset liikkuvat arolla. Telttojen taakse on varsat sidottu kiinni ja niiden luo ajetaan emät kahdesti päivässä. He lypsävät tammoista maitoa ja tekevät siitä kumysia. Eukot vatkaavat kumysia ja valmistavat siitä juustoa, mutta miehet eivät tee muuta kuin juovat kumysia ja teetä, syövät lampaanlihaa ja soittelevat paimenpillejä. He kaikki ovat hyvinvoipia ja iloisia ja juhlivat kaiken kesää. Se on aivan sivistymätöntä kansaa eikä osaa venäjää, mutta muuten ystävällistä väkeä.
Heti Pahomin nähtyään bashkiirit tulivat ulos teltoistaan ja kerääntyivät vieraan ympärille. Löydettiin tulkki. Pahom sanoi hänelle tulleensa maata tiedustamaan. Bashkiirit riemastuivat, tarttuivat Pahomiin, veivät hänet hyvään telttaan, panivat matoille istumaan, asettivat hänen alleen untuvatyynyjä, istuutuivat hänen ympärilleen ja tarjosivat teetä sekä kumysia. He teurastivat pässin ja syöttivät hänelle pässin lihaa. Pahom otti kärryistään lahjoja ja alkoi jaella niitä bashkiireille. Hän antoi heille lahjat ja jakoi heille teetä. Bashkiirit tulivat iloisiksi. He puhua purpattivat keskenään pitkän aikaa ja käskivät sitten tulkin puhumaan.
— He käskevät sanomaan sinulle, — lausui tulkki, että he pitävät sinusta ja että meillä on tapana tehdä vieraalle kaikin tavoin mieliksi sekä antaa vastalahjoja lahjoista. Sinä olet antanut meille lahjoja. Sano nyt, mikä meidän omaisuudestamme sinua miellyttää, jotta voisimme antaa sinulle vastalahjan?