Pahom kulkee suoraan kumpua kohti, mutta kulku on jo vaikeata. Hän oli aivan palavissaan, paljaat jalat olivat saaneet haavoja ja kolahduksia ja alkoivat jo notkahdella. Tekee mieli levähtää, mutta se ei käy päinsä, sillä silloin hän ei ehtisi perille ennen auringon laskua. Aurinko ei odota, se laskeutuu yhä alemmaksi. "Voi", ajattelee Pahom, "enköhän liene erehtynyt ja ottanut liikaa? Entäpä jos en ehdikään?" Hän katsahtaa edessään olevaan kumpuun, katsahtaa aurinkoon. Määräpaikka on kaukana, mutta aurinko lähestyy jo taivaanrantaa.
Pahom kulkee kulkemistaan. Vaikeata se on, mutta hän lisää yhä vauhtia. Hän kulki pitkän aikaa, mutta vieläkin oli pitkä matka jälellä. Hän lähti juosta hölkkäämään. Heitti pois paidan, saappaat, vesileilin ja hattunsakin ja jätti vain kuokan käteensä tuekseen. "Ah", ajattelee hän, "olen tavoitellut liikoja ja pilannut koko asian. En ehdi perille ennen päivän laskua…" Ja pelko vaikutti, että hän tuskin voi hengittää. Pahom juoksee, hikinen paita ja housut tarttuvat ruumiiseen kiinni, suu on aivan kuivunut. Rinta läähättää aivan kuin siellä olisi sepän palkeet, sydän lyö aivan kuin vasaralla takoisi, jalat eivät enää tunnu omilta eivätkä tahdo kantaa. Kauhu valtasi Pahomin ja hän ajattelee: "Kunhan en vain pakahtuisi kuoliaaksi."
Kuolema pelottaa häntä, mutta hän ei voi pysähtyä. "Jos nyt pysähdyn, kun näin paljon olen juossut, niin saan hölmön nimen", ajattelee hän. Hän juoksee juoksemistaan ja saapuu jo niin lähelle, että kuulee, kuinka bashkiirit hänelle kirkuvat ja huutelevat. Tuo huuto saa hänet yhä enemmän kiihtymään. Pahom juoksee ponnistaen viimeiset voimansa, mutta aurinko on jo koskettamaisillaan taivaanrantaa, se on painunut sumupilveen ja tullut suureksi, veripunaiseksi. Tuossa tuokiossa se laskee. Aurinko on laskemaisillaan, mutta määräpaikkakin on aivan lähellä. Pahom näkee jo ihmisetkin kummulla. Ne viittovat hänelle käsillään, kehoittavat joutumaan. Hän näkee ketunnahkaisen lakin maassa ja rahat sen päällä sekä vanhimman, joka istuu maassa ja pitelee käsillään vatsaansa. Ja Pahom muisti unensa. "Maata on paljon", ajattelee hän, "mutta antaneeko Jumala elää sillä? Voi, minä olen hukassa. En ehdi…"
Pahom katsahti aurinkoon. Se oli jo maan tasalla, toinen reuna vain oli taivaanrannan yläpuolella. Pahom puski viimeisillä voimillaan eteenpäin niin että ruumis oli etunojassa ja jalat töin tuskin ehtivät alla kyllin nopeasti liikkua. Hän saapui kummun luo, mutta yht'äkkiä tuli pimeä. Hän katsahti ylös ja näki auringon jo laskeneen. Pahom voihkasi. "Hukkaan meni vaivani", ajatteli hän. Hän aikoi jo pysähtyä, mutta kuullessaan bashkiirien yhä huutelevan hän muisti, että vaikka hänestä alhaalla näytti aurinko laskeneen, niin se näkyi vielä kummulle. Hän veti rintansa ilmaa täyteen ja juoksi ylös kummulle. Siellä oli vielä valoisaa. Pahom pysähtyy ja näkee edessään lakin. Lakin vieressä istuu vanhin ja nauraa hohottaa pidellen käsin vatsaansa. Pahomille tuli taas mieleen unensa, hän voihkasi, hänen jalkansa notkahtivat hervottomina ja hän kaatui eteenpäin koskettaen käsillään lakkia.
— Aika poika! — huudahti vanhin. — Sait paljon maata.
Pahomin renki juoksi isäntänsä luo ja koetti nostaa hänet pystyyn, mutta hänen suustaan vuoti verta ja hän oli jo kuollut.
Renki otti maasta kuokan ja kaivoi Pahomille haudan — täsmälleen kolme arssinaa, niinkuin vainajan pituus oli päästä jalkoihin, — ja peitti hänet multaan.
Kynttilä.
Tämä tapahtui maaorjuuden aikana. Herroja oli monenlaisia. Oli semmoisia, jotka muistivat, että hekin kerran kuolevat, noudattivat Jumalan tahtoa ja säälivät kansaa, mutta olipa koiramaisiakin miehiä. Päällysmiehistä olivat kaikkein pahimpia ne, jotka itse polveutuivat orjien piiristä, mutta olivat onnistuneet kohoamaan muitten komentajiksi. Niiden kanssa oli kaikkein pahinta olla tekemisissä.
Semmoinen pehtoori sai paikan eräässä herraskartanossa. Talonpoikien velvollisuus oli tehdä sinne päivätöitä. Maata oli runsaasti ja se oli hyvää; vettä, niittyä ja metsää oli riittävästi. Ei olisi ollut mitään hätää herralla eikä talonpojilla, mutta pahaksi onneksi oli herra pannut sinne pehtooriksi erään renkinsä toiselta sukutilaltaan.