Kylänvanhin lähti kiiruhtamaan pois, mutta Mihail Semjonovitsh kutsui hänet takaisin. Pehtoori tahtoi jotakin sanoa, mutta ei tietänyt, kuinka aloittaisi. Viimein hän sai sanotuksi:
— Kuulehan, koeta myöskin ottaa selville, mitä nuo lurjukset puhuvat minusta. Kerro minulle, kuka moittii ja mitä kukin sanoo. Kyllä minä ne roikaleet tunnen. Eivät ne tahtoisi työtä tehdä, niiden mieli tekee vain makailla ja vetelehtiä. Mässääminen ja juhliminen on heille mieleen, mutta sitä he eivät ajattele, että peltotyöt myöhästyvät. Niinpä kuuntele siis heidän puheitaan ja kerro minulle, mitä he tuumivat. Minun pitää saada se tietää. Mene nyt ja muista kertoa kaikki, älä salaa mitään.
Kylänvanhin meni ulos, nousi hevosen selkään ja lähti talonpoikien luo pellolle.
Pehtoorin vaimo oli kuullut miehensä keskustelun kylänvanhimman kanssa. Hän oli hiljainen ja hyväsydäminen nainen ja hillitsi miestään, missä suinkin voi, sekä puolusti talonpoikia hänen edessään. Hän tuli miehensä luo ja alkoi pyytää:
— Ystäväiseni, Misha kulta, älä tee syntiä Kristuksen suurena pyhänä, vaan päästä Herran tähden talonpojat työstä.
Mihail Semjonovitsh ei huolinut vaimonsa puheista, vaan sanoi nauraen:
— Et kai ole pitkään aikaan saanut piiskaa maistaa, koska olet tullut noin rohkeaksi ja sekaannut asiaan, joka ei sinuun kuulu.
— Misha kultaseni, minä näin sinusta pahaa unta. Tottele minua ja päästä talonpojat.
— Sitähän minäkin, että näyt liiaksi rasvettuneen ja luulet, ettei piiska enää ihrasi läpi tunnu. Varo vain!
Semjonovitsh suuttui, töytäsi vaimoaan ja ajoi hänet pois päivällistä hommaamaan.