Maslova ei sanonut tietävänsä mistään.
Samassa punatukkainen nainen, upottaen molemmat teerenpilkkuiset kätensä pörröiseen, tuuheaan, punaseen tukkaansa, ja kynsien päätänsä tuli viinaa juovien ylimyksien luo.
—Minä selitän sinulle, Katariina, kaikki niinkuin on,—alkoi hän.—Ensiksikin täytyy sinun kirjoittaa: olen tyytymätön tuomioon, ja sitten pitää antaa ilmoitus syyttäjälle.
—Piruako sinä täältä tahdot?—tiuskasi hänelle vihaisella bassolla Korabljova:—vai vainusitko viinaa,—älä siinä turhia juttele. Kyllä tässä ilman sinuakin tiedetään mitä on tehtävä.
—Ei puhuta sinulle, mitäs rähiset?
—Vai haluttaisi viinaa? Ja siksi hieroutuisit joukkoon?
—No annetaan vaan hänellekin,—sanoi Maslova, joka aina kaikille jakoi kaikki, mitä hänellä oli.
—Kyllä annan kohta niin että..
—Koetas, koetas,—sanoi punatukkainen työntäytyen Korabljovan päälle.—Luuletkos minun pelkäävän?
—Senkin kuritusvanki!