—Semmoiseltapa sen kuulenkin.
—Senkin riivattu ketale!
—Minäkö ketale?
—Siperialainen, murhaaja!—huusi punatukkainen.
—Alappa väistyä,—sanoi Korabljova synkästi.
Mutta punatukkainen työntäytyi yhä lähemmäksi ja Korabljova tyrkkäsi häntä avonaiseen lihavaan rintaan. Punatukkainen ei muuta odottanutkaan, ja äkkiarvaamattoman nopealla liikkeellä kävi toisella kädellään kiinni Korabljovan tukkaan ja toisella aikoi lyödä häntä kasvoihin, mutta Korabljova sai hänen kädestään kiinni. Maslova ja Horoshafka tarttuivat punatukkaisen käsiin tahtoen irroittaa häntä, mutta hänen kätensä ei heltinyt hiuksista. Hetkeksi hän päästi kätensä, mutta ainoastaan saadaksensa hiukset nyrkkinsä ympäri. Korabljova, pää väännyksissä, hakkasi toisella kädellään punatukkaista ruumiiseen, ja koetti käydä hampailla kiinni tämän käteen. Naiset kerääntyivät tappelevien ympärille, erottelivat heitä ja kiljuivat. Keuhkotautinenkin tuli yskien katsomaan mitä tapahtui. Lapset likistyivät toisiinsa ja itkivät. Melun kuultuansa tulivat sisälle sekä nais- että miesvartija. Tappelijat erotettiin, ja molemmat: Korabljova päästäen auki harmaata lettiänsä ja kooten siitä irtilähteneitä tupsuja, ja punatukkainen pidellen keltaisen rintansa ylitse kokonaan repeytynyttä paitaansa,—huusivat yhtaikaa, selittäen tapausta ja syyttäen toisiansa.
—Tiedänhän minä, että se on taas se viina; kun huomenna kerron tirehtöörille, kyllä saatte kuulla! Tunnenhan selvästi nenässäni,—puhui naisvartija.—Katsokaa että korjaatte kaikki, muuten käy ohrasesti, tässä ei ole aikaa asiatanne selvitellä. Paikoillenne ja vait!
Mutta vaikenemisesta ei pitkään aikaan tullut mitään. Kauvan naiset vielä haukkuivat, kertoivat toisillensa, kuinka riita oli alkanut ja kuka oli syyllinen. Vihdoin sekä mies- että naisvartija läksivät pois, ja naiset alkoivat tyyntyä ja laittautua makuulle. Vanha eukko alkoi rukoilla jumalankuvan edessä.
—Löysivätpähän toisensa molemmat siperialaiset,—rupesi punatukkainen äkkiä käheällä äänellänsä lavitsain toisesta päästä taas puhumaan, ja hän höysti jokaista sanaansa mitä kummallisimmilla haukkumasanoilla.
—Katso etees, ettei täältä vieläkin tulisi,—vastasi heti Korabljova liittäen samallaisia sanoja puheeseensa. Ja molemmat hiljenivät.