»Lähden vankilaan, puhun hänen kanssaan, pyydän häneltä anteeksi. Ja jos on tarpeen, niin, jos on tarpeen, menen naimisiin hänen kanssaan»,—ajatteli Nehljudof.
Tämä ajatus, että siveellisen hyvityksen tähden olisi kaikki alttiiksi pantava, jopa mentävä naimisiinkin, liikutti häntä nyt aamulla erikoisesti.
Pitkään aikaan ei hän ollut alkanut päiväänsä sellaisella tarmon tunteella. Huoneeseen tulleelle Agrafena Petrovnalle hän itseänsäkin hämmästyttävällä päättäväisyydellä heti ilmoitti ei enää tarvitsevansa tätä huoneustoa eikä Agrafenan palvelusta. Äänettömällä suostumuksella oli ollut ikäänkuin päätetty asia, että Nehljudof kustantaa tätä suurta ja kallista kortteeria mennäkseen siinä naimisiin. Ja sentähden oli kortteerista luopumisella ratkaiseva merkitys. Agrafena Petrovna katsahtikin häneen kummastuneena.
—Kiitän teitä suuresti, Agrafena Petrovna, kaikesta huolenpidostanne, mutta nyt en enää tarvitse näin suurta huoneustoa enkä kaikkia palvelijoita. Jos kuitenkin tahdotte auttaa minua, niin tehkää hyvin ja pitäkää huolta huonekaluista, korjatkaa ne jonnekin aluksi, niinkuin tehtiin äidin eläessä. Kun Natasha tulee, hän kyllä ottaa ne huostaansa. (Natasha oli Nehljudofin sisar.)
Agrafena Petrovna pudisteli päätänsä.
—Kuinka niin, »ottaa huostaansa»? Vielähän niitä tulette tarvitsemaan,—sanoi hän.
—Ei, ei tarvita, Agrafena Petrovna, ihan varmaan ei tarvita,—sanoi
Nehljudof vastaten siihen mitä toisen päänpudistus oli tarkoittanut.
—Olkaa hyvä, sanokaa Kornejillekin, että minä annan hänelle kahden
kuukauden palkan eteenpäin, mutta etten häntä enää tarvitse.
—Väärin teette, Dmitrij Ivanovitsh. No, vaikka nyt ulkomaille lähtisittekin, onhan huoneusto kuitenkin tarpeen.
—Te ajattelette toista, Agrafena Petrovna. Minä en lähde ulkomaille; ja jos lähden, niin ihan toiseen paikkaan.
Hän tuli äkkiä tulipunaseksi. »Niin, täytyy sanoa hänelle,—ajatteli hän,—ei auta salata, Täytyy sanoa kaikki kaikille.»