—Se on minulle tarpeen erään minulle hyvin tärkeän asian vuoksi,—sanoi
Nehljudof sävähtäen punaseksi.
—Vai niin,—sanoi syyttäjä ja nostettuaan silmänsä katseli tarkkaavaisesti Nehljudofia.—Onko hänen asiansa jo ollut esillä vai ei?
—Hän oli eilen oikeuden edessä, ja tuomittiin neljäksi vuodeksi pakkotöihin—vääryydellä. Hän on syytön.
—Vai niin. Jos hän on vasta eilen saanut tuomionsa,—sanoi syyttäjä panematta mitään huomiota Nehljudofin ilmoitukseen että Maslova oli syytön,—ennenkuin tuomio on voittanut laillisen voiman hän yhä säilytetään tutkintovankilassa. Vankeja voi siellä tavata vaan määräpäivinä. Sinne nyt neuvonkin teitä kääntymään.
—Vaan minun täytyy saada tavata häntä niin pian kuin mahdollista,—sanoi Nehljudof tuntien alaleukansa vapisevan ja ratkaisevan hetken olevan lähellä.
—Mutta mistä syystä se on teille välttämätöntä?—kysyi syyttäjä kohottaen vähän levottomasti kulmakarvojansa.
—Siitä syystä, että hän on syytön ja tuomittu pakkotöihin. Mutta kaikkeen syypää olen minä,—sanoi Nehljudof vapisevalla äänellä, tuntien samalla puhuvansa semmoista, mitä ei olisi oikeastaan tarvinnut.
—Millä tavalla sitten?—kysyi syyttäjä.
—Sillä tavalla, että minä olen pettänyt hänet ja saattanut siihen tilaan, missä hän nyt on. Jollei hän olisi semmoinen, miksi minä olen hänet tehnyt, ei hän olisi joutunut tämmöisen syytöksenkään alaiseksi.
—En minä sittenkään ymmärrä, missä yhteydessä tämä on tapaamisen kanssa.