—Siinä yhteydessä että minä tahdon seurata häntä ja … mennä naimisiin hänen kanssaan,—sai Nehljudof sanotuksi. Ja kuten aina, kun hän vaan tuli tähän aineeseen, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
—Todellakin?—Vai niin!—sanoi syyttäjä.—Tämä on todellakin aivan erikoinen tapaus. Ettekös te ole äänivaltainen Krasnoperskin piirikunnasta?—kysyi syyttäjä aivan kuin muistellen mitä hän oli ennen kuullut Nehljudofista, joka nyt esitti niin kummallisen tuumansa.
—Suokaa anteeksi, en luule että tämä olisi missään yhteydessä pyyntöni kanssa,—vastasi Nehljudof kiihkeästi ja vihaisesti.
—Eipä suinkaan, ei,—sanoi yleinen syyttäjä tuskin huomattavasti hymähtäen ja ollenkaan joutumatta hämilleen,—mutta teidän pyyntönne on niin tavatonta laatua, niin ulkopuolella kaikkia muodollisuuksia…
—No, voinko siis saada luvan?
—Luvanko? Kyllä, annan teille kohta päästölipun. Olkaa hyvä, istukaa.
Hän tuli pöydän luo, istui ja alkoi kirjoittaa.
—Tehkää hyvin, istukaa.
Nehljudof jäi seisomaan.
Kirjoitettuaan päästölipun yleinen syyttäjä antoi sen Nehljudofille uteliaasti häneen katsoen.