Rapsodia pysähtyi jälleen ja jälleen samalla loistolla ja melulla pauhautui noiduttuun paikkaan asti.
—Minä menen kysymään.
Ja piika läksi.
Rapsodia oli juuri päässyt vauhtiinsa, kun se äkkiä ennen noiduttua paikkaa keskeytyi ja kuului ääni:
—Sano hänelle ettei ole, ja ettei tulekaan. Hän on vieraissa, mitä ihmettä ne kiusaavat,—kuului oven takaa naisääni, ja taas alkoi rapsodia, mutta samassa taaskin keskeytyi ja tuolia kuului työnnettävän syrjään. Vihastunut pianonsoittaja tahtoi nähtävästi itse purkaa suuttumuksensa tunkeilevalle vieraalle, joka ei noudattanut vastaanottoaikaa.
—Pappa ei ole kotona,—sanoi hän vihaisesti tullen eteiseen. Se oli surkuteltavan näköinen, kalpea neitonen, siniset renkaat velttojen silmien alla, tukka kohennettuna. Nähtyään nuoren herran hyvässä palttoossa hän lämpeni.—Astukaa sisälle, ehkä… Mitäs asiaa teillä olisi?
—Tahtoisin tavata erästä naisvankia.
—Varmaankin valtiollista?
—Ei, ei valtiollista. Minulla on päästölippu yleiseltä syyttäjältä.
—No, en tiedä, pappa ei ole kotona. Astukaahan sisälle, tehkää hyvin,—kutsui hän jälleen Nehljudofia pienestä eteisestä.—Tai kääntykää sitten tirehtöörin apulaisen puoleen, joka nyt on konttorissa, hänen kanssaan voitte puhua. Kuinka onkaan sukunimenne?